Kasvimaahörhöily on vaan jatkunut täällä. Tarkoituksenani on saada peltotilkku laitettua kuntoon ja käännettyä mahdollisimman pian, että rikkakasvi-invaasio ei kerkeäisi kovin pitkälle. Sainkin viimeviikolla muokattua pellon ylälaidan, jossa oli viljelty jotain viime kesänä. Kääntäminen ja rikkaruohojen kitkeminen oli nopeaa, koska maa oli irtonaista ja rikkaruohoja ei ollut paljoa. Istutinkin sinne jo viimeviikolla sipulit ja porkkanat sekä eilen punajuuret ja tilliä.
Viikolla katselin kuitenkin kauhuissani, miten palstan loppuosa alkoi pukata vihreää. Sateen ja muiden kiireiden takia (mm. Tyttöjen Talon korukurssi, Siskon hakeminen Oulusta, Wöyh!:n keikka Henkassa, Äitienpäivä, halkosavottaa...) en ehtinyt vielä kääntämään peltoani loppuun. Äitienpäiväaamuna vanhempien luo lähtiessä kävimme siskon kanssa virittelemässä jätesäkkejä rikaruohojen päälle. Jospa ne hieman hillitsisivät niiden kasvua ja helpottaisivat minun hommaani, kunnes ehdin siivota koko pellon.
Eilen iltapäivälla polkaisin palstalle ja kävin lapioni kanssa ensimmäisen vähän rikkaruohoisemman pläntin kimppuun ja sain huomata miten rajusti juolavehnä ja vuohenputki voivat vallata maan vajaan vuodenkin kitkemättömyyden aikana. Juuria on paljon ja ne ovat syvällä! Erityisesti vuohenputki näyttää viihtyvän pellossani (ja sen ympäristössä). Pienellä googlailulla selvisi, että siitä on lähes mahdotonta päästä eroon. Kiva.
Reilun kahden neliön alalta nousi noin tunnissa melassisankollinen vuohenputken alkuja ja niiden juuria. Ja toinen mokoma varmaan jäi vielä maahan. Apua!
Google ystävällisesti kertoi, että vuohenputki on syötävä kasvi, eli jos se valtaa palstani, niin minä syön sitten sitä.
On kuitenkin myönnettävä, että tuo kitkeminen ja kuopsuttelu ovat jotenkin meditatiivista hommaa. Toistuvia liikkeitä, vänkiä asentoja ja kumartelua; köyhän joogaa! ;)
Myös perseen, selän ja kädet saa kiitettävästi jumiin, eli lapiointi toimii myös treeninä.
Jätän nyt kuvat laittamatta, sillä minulla on jo kiire toisaalle. Teen sitten johonkin myöhempään postaukseen vaikka sellaisen kollaasihässäkän palstalta ottamistani kuvista.
14 toukokuuta 2013
03 toukokuuta 2013
Tästä ei pitänyt tulla kasvatushörhön blogi..
Eikä tästä ole tulossakaan sellainen. Kai.
Jotenkin olen vaan ollut niin innoissani noista kasvatteluista, että ei mitään rajaa. Tänään menin taas yhden rajan yli niin, että vinkui. Vuokrasin nimittäin kaupungilta viljelypalstan. Hullu, hullumpi, minä. Kuka sen hoitaa jos minulta loppuu innostus ennen Juhannusta? En tiedä, mutta ajattelin testata kuinka vihaisia naapuripalstojen mummuista ja ukeista tulee, kun viljelen innoissani voikukkia ja juolavehnää.
Tällaisen harmauden vallassa vuokramaani oli tänään. Maa on lähinnä hiekkaa, mutta edellinen viljelijä on kuulemma tilanut siihen multakuorman pari kesää sitten. Pelto oli jäänyt muutenkin aika hyvään kuntoon. Osa vielä varaamattomista palstoista oli niin sakean heinikon peitossa, että pellon kuntoon laittamiseen olisi kulunut useampi vuosi ilman vippaskonsteja. Minun kärsivällisyydelläni varustetulle muutaman vuoden kunnostusurakka olisi liikaa, joten tuo pelto on minulle aivan passeli, vaikka edellinen vuokraaja ei olekaan hyödyntänyt koko kymmentä neliömetriään.
Viljelypalstalle on keskustasta matkaa pari kilometriä ja palstojen naapurissa on järvi, josta voi tarvittaessa hakea kasteluvettä. Löysin tiluksiltani myös mansikan taimia ja pienen viinimarjapensaan. Jospa niistä tulisi jokunen marja kesällä ja syksyllä, jahka pellon tarina sinne asti kestää. Viikonlopun olen vanhempieni luona joten en vielä pääse kääntämään omaa peltoani, (pihatöitä viikonloppuun kuitenkin kuuluu), mutta toivottavasti ensi viikolla pääsen jo palstani kimppuun.
Terveisin suotuisaa kesää odotteleva pienviljelijäwannabe kaupungin keskustasta!

28 huhtikuuta 2013
Juonia Tyttöjen Talolla
Jonkin aikaa sitten ehdotin Tyttöjen Talolle, että voisin käydä vatämässä siellä pajan vapaaehtois pohjalta. Ehdotin pajan aiheeksi kutistemuovikorujen tekemistä. Kutistemuovi on mukava ja helppo materiaali, eli kaikki onnistuvat varmasti korujen tekemisessä ja jokainen saa tehtyä helposti omannäköisiään juttuja. Perjantaina sovittiin asioita ja aivoriiheiltiin kutistemuovipajan sisältöä Tyttöjen Talon työntekijän ja harjoittelijoiden kanssa. Nyt minulla on työn alla sellaisen "istahda pöydän ääreen, tee koru ja mene tekemään jotain muuta" -pajan ohjaamiseen valmistautuminen, muutamien mallin tekeminen ja simppeleiden ohjeiden väsääminen. Tyttöjen Talo hommaa materiaalit ja minä tuon talolle oman ammattitaitoni ja tietämykseni.
Vapaaentoilen mielelläni tämmöisissä jutuissa, sillä minusta tuntuu, että kaikista osapuolista minä olen se joka saa niistä ihan eniten. Pääsen harjoittelemaan ryhmänohjausta ja saan opettaa jotain uutta ihmisille. Samalla saan itsekin syyn opetella uusia tekniikoita ja taitoja, mikä on ihan parasta. Uuden oppiminen on mielestäni tärkeintä elämässä.
Tällä hetkellä minun suunnitelmani näyttää tuolta, mutta siitä ne mallit ja ohjeet lähtevät jalostumaan. Minua harmittaa nyt tämä flunssa, sillä se vie jotenkin parhaan terän tekemisestä. Intoa ja ideoita riittäisi palaverin jäljiltä, mutta en vaan jaksa keskittyä tarpeeksi pitkään kerrallaan. Onneksi tällä ei ole vielä hengenhätää ja ehdin hyvin tehdä kaiken ennen pajan pitämistä.

27 huhtikuuta 2013
Savihelistin ja unisieppari
Edellisessä postauksessa kerroin käyneeni Tyttöjen Talon avoimissa illoissa. Minusta ne ovat mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia muiden nuorten naisten ja tyttöjen kanssa. Yksi osa viime syksynä tekemässäni opparissa oli kierrätyskorukurssin vetäminen avoimen illan sisällä ja sitä kautta päädyin talon avoimiin iltoihin.
Avoimeen iltaan kuuluu yleensä jotain ennalta järjestettyä ohjelmaa jonkin teeman tai esimerkiksi askartelun ja kädentaitojen merkeissa, sekä ruokaa. Joskus talolla vierailee myös erilaisia tyyppejä kertomassa tytöille ajankohtaisista asioista tai vaikkapa keverikoirat ohjaajineen.
Torstain avoimen illan ohjelmassa oli ohjeistajia ja ohjeita joko makramee -nauhojen tai savihelistimen tekoa varten. Päätin lykätä käteni saveen ja tulokseksi syntyi valkosavinen helistin ruusureliefillä.
Helistin jäi vielä talolle kuivumaan ja odottamaan poltoa, jossa se muuttuu vaalean harmaasta luonnonvalkoiseksi. Saven kanssa työskentelystä tuli vahvasti mieleen entiset kuvataidekoulu ajat. Tykkäsin todella paljon käydä ala- ja yläasteella kuvataidekoulussa, sillä siellä oli aina jotain mukavaa ja erilaista tekemistä. Siellä opin myös monet kuviksen ja taiteen perustekniikat vesivärimaalauksesta, savitöihin. Lisäksi siellä sai luvan kanssa toteuttaa itseään. Kuljin naapurikaupunkiin linja-autolla ihan yksin jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Oli se jännää! Menin tosin aina isotädin luo odottamaan kuviskoulun alkua ja Elsa-täti laittoi aina jotain hyvää ruokaa.
Ehdin myös tehdä valmiiksi joskus aikaisemmin aloittamani unisiepparin. Valitsin siepparin värit niin, että se käy hyvin Tyttöjen Talon väreihin. Vaaleanpunainen on minulla jotenkin täysin pannassa, mutta Tyttöjen Talon tunnelmaan se käy paremmin kuin hyvin!
Tämän unisiepparin pohjana on rautalankavänkyrä, jonka päällystin vaaleanpunaisella matonkuteella. Verkko ja hännät ovat luonnonvalkoista puuvillalankaa. Häntiin kiinnitin erilaisia vaaleita nappeja sekä pinkkejä ja valkoisia höyheniä.

26 huhtikuuta 2013
Kirjotut käsipyyhkeet ja reunapitsiä
Terveisiä räkälästä!
Olen flunssassa ja se potuttaa huolella... Olisi nimittäin muutakin tekemistä, kuin sängyn pohjalla makoilu. Sisko on nyt viikonloppuna muuttamassa uuteen kämppään ja pitäisi olla hänelle muuttoapuna. Olen parannuskeinoksi juonut teetä ja irvistellyt (en normaalisti juo teetä tai kahvia) ja nappaillut tupla-annoksia vitamiineja. Jospa ehdin selättää tämän taudin huomiseksi, että pääsen auttamaan siskoa ja ennen kaikkea näkemään hänen uuden kämppänsä.
Toisaalta antaahan flunssa hyvän tekosyyn sisällä istumiseen ja kaikenlaiseen askarteluun.. ;)
Tämän viikon käsitöitä:
Aiemmin esittelemäni puu alkoi kevään kunniaksi pukata ensin hiirenkorvia ja nyt se on jo täydessä lehdessä.
Jostain syystä pidän todella paljon tuon Ikean kankaan kuviosta. Se on mukavalla tavalla graafinen ja lapsellisen hullutteleva. Päätin myös että siitä ommellun pyyhkeen kirjonta saa riittää ja aloin virkkaamaan Kotiväestä reunapitsiä pyyhkeeseen. Innostuksissani aloitin virkkuun kolmosen koukulla vaikka parempi koko olisi kakkonen tai kahden ja puolen koukku. Pitsi onkin hieman levähtäneen oloista ja ajattelinkin seuraavaksi hakea valikoiman kolmosta pienempiä koukkuja.
Reunapitsin ohje on Novitan reunapitsi numero kaksi ja lanka on Kotiväkeä.
Tällä viikolla ehdin myös piipahtaa Tyttöjen Talolla torstain avoimessa illassa ja sen seurauksena palavaarattiin talon työntekijöiden kanssa tänään aamupäivällä. Punoimme yhden juonen tälle keväälle sekä aivoriiheiltiin mahdollisia syksyisiä yhteistyökuvioita. Se on varmaa, että pääsen tekemään kivoja juttuja talolaisten kanssa! Tyttöjen Talo on aivan mahtava paikka ja olen todella iloinen, että päädyin tekemään opparini sinne, koska siitä poikii niin hyviä ja innostavia asioita kaikille osapuolille.

24 huhtikuuta 2013
Ruuhkaa ikkunalaudalla eli minikasvihuoneiden seuraavat asukit
Raahasin viikonloppuna suurimman osan kasvatteluistani kotia, sillä tarvitsin tilaa uusille siemenille. Palveluun liittyi myös taimien istutus isompiin ruukkuihin. Suurin osa tomaateista on kasvamassa äidin kasvihuonetta varten, joten ajattelin, että olkoot tästä eteenpäin hänen hoivissaan. Olen melko ylpeä noista taimista, sillä sen verran komeita ne ovat. En tiedä johtuuko hyvävointisuus siitä, että minulla on ollut aikaisemmin keväällä ostamani kasvivalo antamassa vähän lisävaloa pilvisinä päivinä, vai siitä, että minä juttelen kasveilleni säännöllisesti.
Jätin itselleni vain kaksi ruukkutomaatin tainta sekä ruukkupaprikan ja kolme chiliä. Ajattelin, että ne saavat kasvaa ikkunalaudallani, koska eivät kasva liian isoiksi. Kaksi chilin tainta on vielä ilman isompaa ruukkua. Olen melko monena kesänä raahannut kasvini kotia, koska olen itsekin oleillut kesät pääosin siellä. Kesän aikana moni rehu on sitten kuollut liialliseen/liian vähäiseen hoitoon minun ollessani jollain pitemmällä reissulla ja ruukut ovat jääneet sinne. Pitääkin varmaan käydä kaivelemassa esiin vanhempien varastosta chileille sopivat ruukut.
Tänään istutin tomaatit ja paprikat pieniin sankkoihin, sekä kylvin kukkakaalit, kesäkurpitsat, kurkut ja krassit. Minikasvihuoneeni saivatkin siis taas uutta kasvatettavaa. Ikkunalauta käy ahtaaksi ja minulla on vielä kaikki yrtit odottamassa istuttamista. Mistäköhän saisin lisää ikkunatilaa..? En ehkä kuitenkaan ala rakentelemaan mitään lisähyllyjä ikkunalaudalle, vaikka ajatus käväisi mielessä, sillä se saattaisi jo olla liian omistautunutta (ja friikkiä). ;D Toisaalta eihän muutaman laudanpätkä ikkunalaudalla kovin outoa olisi..
Jos yllä oleva kuva jotain kertoo, niin minun seuraavan projektini: Ikkuna on saastainen eli se on pakko pestä ja pian. Ikkunan pesu onkin melkoinen projekti; uloin ruutu ei aukea, koska joku tampio on "maalannut" sen umpeen ikkunan puitteita "kunnostaessaan" (En tiedä mihin kunnostuksella on pyritty, sillä talvella kämpässä vetää edelleen ihan pirusti). Tuuletusikkuna on myös niin kapea, että ikkunaa ei pysty pesemään sitä kautta. Lisäksi kämppä on vähän liian korkealla, että lasiin yltäisi kunnolla jatkovarsien ja tikkaiden kanssa ulkoa päin. Toisaalta ikkunan alle rakennettiin talvella katos, jonka päältä ikkunan saattaisi yltää pesemään, mutta lipan päälle pitäisi ensin päästä..
Tulisiko joku helppimään semmoisen näppärän henkilönostimen kanssa? Voin leipoa pullaa palkaksi!

14 huhtikuuta 2013
Harmaan kevätviikonlopun viettoa
Olen parin päivän ajan väistellyt sadetta ja sadatellut ylhäällä vellovaa pilvimassaa. Minun ei tee mieli lähteä ulos ollenkaan, kun taivaalta tulee räntää. Mielestäni kevään räntäsadepäivät voisi kaikki yhdistää sellaiseksi parin päivän pituiseksi 'Sataa kaatamalla, lumet sulavat, tulvii ja on inhottavaa' -maratoniksi. Tuon ajan voisin möyröttää rauhassa peittopesässäni ja elää vararavinnolla.
Tarkemmin ajateltuna ei tuo toive kovin hyvä ole, mutta aina saa haaveilla.
(Ja nyt, kuin vastauksena tähän ininään, aurinko pilkahti hetkeksi esiin pilvenraosta! Pitäisi kai yrittää mustaa, että pilvien päällä paistaa aina aurinko.)
Tämä viikonloppu on mennyt yllättäen käsitöiden parissa. Sain valmiiksi aloittamani ruusukirjonnan. Mielestäni ruususta tuli aika hieno, mutta siitä tuntuu vielä puuttuvan jotain. Jätänkin sen hautumaan keskeneräisten asioiden pinoon. Ehkä keksin ruusun ympärille jonkin osuvan tekstin ja teen siitä hiha/kangasmerkin.
Kirjonnasta innostuneena ompelin Ikean kuviollisesta kankaasta keittiöpyyhkeen ja aloin värittää kuvioita kirjomalla. Tällä kertaa käytän kahta säiettä jä touhu eteneekin paljon nopeammin. Tarkoitukseni ei ole kirjoa jokaista kuviota, vaan korostaa kuvioita sieltä täältä väreillä. On tosin pakko sanoa, että valkoinen kangas ei pysy pitkään valkoisena, sillä kirjoessani tökin jatkuvasti itseäni neulalla ja kangas tahriutuu vereen. Tähän tökkimiseen auttaa tietysti harjoittelu, mutta eihän veritäplainen kangas kovin kaunis ole. Eipä tuo verisyys toisaalta kovin paljoa haittaa sillä pyyhkeen joutuu jokatapauksessa pesemään ennen käyttöönottoa.
Kirjontajuttuja tehdessäni olen kuunnellut radiota ja podcasteja, sekä katsellut nettitelkkaria ja pari elokuvaa. Jostain syystä en pysty kirjomaan tai tekemään muuta vähänkään itseään toistavaa asiaa (kuten neulominen tai virkkaus) ilman että minulla on jokin muu "enemmän keskittymistä" vaativa asia edessäni. Samojen liikkeiden toistaminen saa minut äkkiä sellaiseen koomaan, että on pakko ottaa päiväunet. Onkohan muilla tällaista ominaisuutta?

11 huhtikuuta 2013
Sininen ostoskassi
Silloin joskus, kun sain Singerini kunnostettua, uhosin että tulen vielä tekemään jonkin ompeluksen sillä. Poljin jo talvella verhojen päärmeet Singerilläni, mutta se ei ollut tarpeeksi "haastava" projekti, että siitä olisi voinut raportoida täällä.
Nyt tein kuitenkin ensimmäisen isomman tekeleeni Singerillä. Sinisen ostoskassin swappia varten. Ovat ne tyypit silloin joskus osanneet tehdä toimivia koneita! Singerini ei tärise eikä pidä meteliä, se hyrrää jopa hiljempaa, kuin sähkökäyttöinen ompelukoneeni. Tikistäkin tulee tasaisempaa ja kauniimpaa, kun vaan oma polkurytmi on tasainen. Eikä kone takertele paksumpienkaan saumojen kohdalla. Minä niin rakastan Singeriäni!
Tällainen ostoskassi tästä tuli. (Huomatkaa makea ja muodikas varjostimeton jalkalamppu; tavoittelen sisustuksessani minimalistista tyyliä.)
Ompelin kassin pohjaan ja sivuun levennyskaitaleen.
Sisäpuolelle tein pienen taskun, jonka saa suljettua silkkinauhoilla.
Tässä vaiheessa kuvaan astui vapaavirkaattuja kuvioita. Lanka on Novitan Miamia. Langan väri ei ihan sopinut kankaan siniseen, mutta tällä kertaa saa mennä.
Ompelin kuviot käsin kassin kylkeen ja nappisilmäinen pöllöhän niistä muodostui. Enää kassi ei olekaan ihan peruskassi. Toivottavasti sinisestä ja pöllöistä pitävä swappikaveri pitää saamastaan kassista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)