Lisäsin tuohon yläpalkkiin linkin Pinterestiin.
Vilma Noheva on Alter egoni, joka kukkuu öisin netissä, haalii
inspiraatiokuvia ja lisäilee niitä Pinterestiin. Neiti Noheva innostuu
aivan suunnattomasti kauniisti kuvatuista tee-se-itse kuvasarjoista ja
söpöistä eläimistä. Hän haluaisi myös ainakin puutarhan, kanoja,
suuren työhuoneen, loputtomasti aikaa ja rahaa, hienosti sisustetun
asunnon, käsin ommeltuja vaatteita, täydellisen elämän ja oman siivoojan.
Pinterest on yksi netin monista ideoiden, kuvien sekä linkkien jakamispaikoista. Ajauduin tuonne aikoja sitten ja huomasin, että siellä on aika hyvä säilyttää mieleisiä kuvia yhdessä paikassa. Kuvat saa helposti myös lajiteltua mukaviksi kokonaisuuksiksi eli tauluiksi. Alkuperäiset linkit myös säilyvät kuvien yhteydessä, joten "lähteellekin" on helppo palata.
Mikäli sinua siis kiinnostaa, että minkälainen kuvasto saa minun sydämeni sykkimään, niin tuolta se selviää!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bloggaus. Näytä kaikki tekstit
09 maaliskuuta 2014
28 helmikuuta 2013
Otan osaa Muistikirjamaaliskuu -haasteeseen!
(Banneri Ikomi-blogin Inarin käsialaa.)
Olen hetken seuraillut Hupsistarallaa ja Ikomi -nimisiä blogeja. Näiden blogien kirjoittajat päättivät järjestää yhteisen Muistikirjamaaliskuu haasteen, johon sitten vähän mietittyäni päätin osallistua. Idea tuossa haasteessa on, että Hupsistarallaan ja Ikomin tyypit antavat kuukauden ajan erilaisia kirjoitus- ja koristelutehtäviä, jotka tehdään vihkoon/muistikirjaan. Noita muistikirjan sivuja ja tehtyjä tehtäviä on sitten tarkoitus levitellä blogeissa ja Flickrissä. (Pitäisikö minunkin liittyä Flickriin?)
Otan osaa tähän haasteeseen mielenkiinnolla, sillä nuo bloggarit lupasivat, että heidän laatimistaan tehtävistä puuttuvat usein tällaisissa haasteissa kukkivat "liika tekopirteys sekä yliystävällisyys" ja tehtävät on muutenkin räätälöity sopimaan paremmin suomalaisen jurottajan makuun. Tämä haaste on myös ensimmäinen virallinen päiväkirjaviritelmäni piiiitkään aikaan, joten haastavinta ennenkaikea on se, että jaksanko/viitsinkö tehdä tehtävät koko kuukauden ajan. No, se asia nähdään sitten kuun lopussa.
Huomista ja ensimmäistä tehtävää odotellessa.
25 heinäkuuta 2012
Nohevan alkusanat
Tervetuloa blogiini.
Täältä löydät projekteja ja tuotoksia laidasta laitaan. Yritän keskittyä koruihin, mutta en voi vastustaa kiusausta esitellä muitakin töitä ja askarteluja. Teen koruja ja muita pieniä asioita silloin tällöin myös myyntiin.
Opettelen mielelläni uusia tekniikoita ja hankin erilaisia työkaluja, eihän sitä koskaan tiedä mitä taitoa tai välinettä seuraavassa projektissa tarvitsee.
Uusimmaksi projektiksi otin tämän blogin pitämisen ja käytön opettelun. Jää ainakin itselle jonkinlaisia muistoja tehdyistä töistä. Aikansa menee opetellessa ja säätäessä, mutta eiköhän tästäkin hyvä tule.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)