30 tammikuuta 2013

"Haloo, talvee on jälellä vielä ainakin kolome kuukautta, elä keuhkoo!"



Kauppoihin on alkanu ilmestyä jo siemeniä, sekä kaikenkarvasia ruukkuja- kasvatussysteemejä. Sillä sekunnilla, kun minä huomasin ne, niin minulla paloivat käämit talveen. Järki koetti kertoa, että 'Haloo, talvee on jälellä vielä ainakin kolome kuukautta, elä keuhkoo!' mutta kuuntelinko minä sitä? En todellakaan, vaan ostin kasan siemenpusseja ja merkkasin kalenteriin kylvöpäivämäriä: Helmi- maaliskuun vaihteessa olisi aika kylvää paprikat ja tomaatit, yrttejä voisi istuttaa periaatteessa jo nyt, mutta ne tarvitsisivat lisävaloa... Eilenkin surffailin netissä ja katselin erilaisia kasvilamppuja, joilla saisin taimet kasvamaan paremmin... Onneksi kengännauhabudjetilla ei suurtehovalaisimia hankita.

Tämä kasvatteluintoilu on minulle oikeastaan melko uusi asia. Tai oikeammin uusvanha asia. Äiskä ja iskä ovat pitäneet kasvimaata lapsuudenkodissani aina kun muistan. Jotenkin he ovat saaneet tartutettua vähän puutarhainnostusta minuunkin, vaikka pentuna inhosin kaikkea sitä kitkemistä, harventamista ja haraamista jota kasvimaan hoitoon liittyi. Ehkä kasvimaan koko oli se suurin ällötys sekä se, että käräytin aina nahkani auringossa, ja sitten oli paha olo.

Nyt kun olen asunut kaupungissa jo jonkin aikaa, kasvatteluinnostus on palannut. Minusta on hienoa seurata kuinka siemenestä kasvaa jokin jännä kasvi. Parin vuoden aikana olenkin esikasvatellut ikkunalaudalla mm. tomaatin- ja paprikantaimia äidin kasvihuoneeseen, sekä auringonkukkia kukkapenkkiin.  Kevään tuloa odotellessa on ihan parasta katsella siemenvalikoimia ja miettiä, että mitähän niistä kokeilisi seuraavana kesänä, mikä menestyy ja mitä ei kannata näillä leveyspiireillä edes koettaa kasvattaa.

Taimien kasvattelun lisäksi kämpässäni kituu nyt nelivuotias siemenestä kasvatettu sitruunapuu, Ikean muraatti (kuolee ihan kohta) ja kolme phaleopsis orkideaa, sekä kolme muumioitunutta kaktusta. Enkä edes jaksa muistaa montako erilaista siemenestä kasvatettua kasvia on vuosien varrella ensin kasvanut ja sitten kuollut..
Ikkunalaudallani on oleillut mm.
  • Mango (vanhin yksilö kerkesi kasvaa kolmivuotiaaksi ja noin 40 cm korkeaksi kunnes se kuivahti joululomalla)
  • Kiivi (hauska, karvainen köynnöskasvi, joka kasvaa nopeasti jos tykkää paikasta, kuoli koulun pajalla kuivuuteen)
  • Bonsai (kuoli äitini hoivissa eräs kesäloma)
  • Lihansyöjäkasvi (ei tykännyt koiranraksunpaloista, joita naapurin lapset sille syöttivät)
  • Viinirypäle (kirvat tykkäsivät niistä liikaa äidin kasvihuoneessa)
  • Karambola (kun karambolaa tökkää, niin sen lehdet vetäytyvät suppuun, väärä kastelu ja liian pieni purkki, juurethan siinä mätänee)
  • Litsi, ruohosipuli, erilaisia ituja ja versoja, raeruohoa...

Olisipa jo kevät!

ps. Menin sitten tilaamaan kasvilampun. Kohta ON kevät! :)

20 tammikuuta 2013

Kaksospoikien isoäidinneliöpeitot

Viime vuonna sain kulla, että serkkuni ja hänen miehensä saavat tuplaten perheenlisäystä. Ajattelin, että olisi mukava muistaa serkun poikia vauvan peitoilla. Päätin tehdä perinteiset isoäidinneliöpeitot, sillä minäkin olen isotädiltä sellaisen syntymälahjaksi saanut.

Peittojen lanka on seiskaveikkaa ja ohje on tosiaan se perinteinen ala-asteen kässässä opittu isoäidinneliö. Novitalla oli viimevuonna teemana virkkaus ja tällaisen ohjeen niiden poppoo oli isoäidinneliön virkkaukseen tehnyt.


Noiden neliöiden virkkaus on sellaista sopivaa telkkarin katselu puuhaa. Virkkailin näitä jo joulun pyhinä, mutta ajattelin, että parasta kirjoitella näistä tänne vasta sitten, kun lapset ovat maailmassa ja kaikki on hyvin.

Solmin poikien peitot silkkinauhalla pakettiin ja lisäkoristukseksi kiinnitin paketin päälle viime syksynä vanhasta vetoketjusta ompelemani rintaneulan. Paketti lähtee poikien mummon ja ukin mukana Saksaan serkun pojille. Jospa peitoista on hyötyä ja iloa lahjan saajille.

Vauvojen kasvettua isoksi peitot voi yhdistää isommaksi peitoksi. Sininen reuna vain puretaan ja peitot ommellaan yhteen. Lopuksi purettu reuna virkataan takaisin paikalleen.


19 tammikuuta 2013

Hannan vanhojentanssikorut, Osa 2: Pajailua

Suunnittelun ja luonnostelun jälkeen oli aika juurtua koulun pajalle. Ai että oli mukavaa päästä pitkästä aikaa puuhailemaan hopean kanssa! Ainoa järkytys oli se, että hopean hinta oli pompsahtanut parissa vuodessa melkein kaksinkertaiseksi, huhhuu. Lunastin palasen milliistä hopealevyä ja klöntin loppusumma hipoi taivaita. Onneksi ylimääraiset voi palauttaa.. Muuten budjetti menisi nurin moneen kertaan.

Hannan korujen tapauksessa hopean työstäminen alkoi piirrettyjen kuvioiden sahaamisella. Hannan koruissa sahaamista on paljon, mutta olen aina pitänyt siitä ja olen aika hyvä sahaaja. Kropan sillä hommalla sai kyllä äkkiseltään tehtynä jumiin..


Kuvassa näkyy kultasepän lehtisaha. Saha on kätevä työväline, jolla pääsee sahaamaan hyvinkin pieniä muotoja sahanterän paksuudesta riippuen. Korujen ääriviivat on piirretty paperille, joka on liimattu hopealevylle. Noiden ääriviivojen mukaan minä sitten sahasin kaikki kuviot yksitellen hopealevystä.



 Seuraavassa työväiheessa neulaviiloilla viilataan ylimääräiset rosot pois sahausjäljestä ja korun pinnasta hiotaan hiomapapereilla kaikki naarmut pois. Hienolla hiomapaperilla hiomisen jälkeen koru on valmis kiillotettavaksi.

Hannan rannekorun kohdalla kiillotin korua pikaisesti ennen sen muotoonvasarointia ja lopullisen kiillotuksen tein taivutuksen jälkeen. Alla olevassa kuvassa on valmis rannekoru pajalla kuvattuna. Jospa saan vielä joskus otettua siitä(kin) oikeita kuvia.


 Rannekoru on siis valmis, mutta muut korut ovat velä kesken. Hiuskoruun pitää vielä juottaa kiinnitysmekanismi paikoilleen ja kaula/olkakorun osiin on juotettava lenkkejä ketjua varten. Juottamisten lisäksi edessä on vielä kiillotusta ja harkitsen korunosien hopeointia. Juotoksien tekeminen ja mahdollinen hopeointi jäivät vielä ensiviikkoon, mutta alla olevassa kuvassa näkyy jo hiuskorulle antamani muoto.






15 tammikuuta 2013

Hannan vanhojentanssikorut, osa 1: Suunnittelu

Ajattelin käyttää koulun pajatiloja vielä hyväkseni, ennen kuin se potkii minut pihalle. Tein aikaa sitten Veeralle vanhojen tansseihin korun ja olin luvannut tehdä Hannallekin korut, kunhan tanssit alkavat olla ajankohtaiset. Hannan tanssit ovat tosin edessä vasta kahden vuoden päästä, mutta kun en tiedä, että missä vuoden päästä olen, niin teen korut jo nyt (ja samalla sain tehtyä viimeisen rästisuorituksen alta pois...).

Hommahan lähti siitä, että haastattelin Hannaa ja mietimme yhdessä millaisen puvun ja kampauksen Hanna haluaa. Haasteluiden pohjalta keräsin netistä erilaisia kuvia, jotka mielestäni kuvaavat Hannaa ja sitä mitä hän haluaa koruilta. Juttelimme vielä kuvista ja Hanna valitsi niistä parhaiten hänen mielikuvaansa vastaavat kuvat.



Näistä kuvista minä pyöräytin kollaasin, jota koulukielellä kutsutaan tunnelmatauluksi, mielikuvatauluksi  tai muotokielitauluksi. Hannan kollaasi oli risteytys tunnelma- ja muotokielitaulua. Seuraavaksi listasin ylös sanoja, joita kollaasista tulee ilmi ja Hanna valitsi taas sanoista parhaiten häntä kuvaavat.

Sanat:
(Tummenetulla Hannan valitsemat sanat)


Dynaaminen
Yksinkertainen
Luonnonläheinen
Keveä
Herkkä
Kerroksellinen
Moniulotteinen
Pelkistetty
Raikas
Siro
Ripaus romanttista
Sininen
Vesi
Virtaava
Näyttävä
Leikittelevä
Skandinaavinen
Luonnollinen
Huoleton
Eläväinen


Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.




Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.

08 tammikuuta 2013

Oppari!

Tättärää!
Siellä se vuoden murheenkryyni nyt möllöttää. Netissä. Kaikkien pällisteltävänä.

Hyväminähyvä!