Suunnittelun ja luonnostelun jälkeen oli aika juurtua koulun pajalle. Ai että oli mukavaa päästä pitkästä aikaa puuhailemaan hopean kanssa! Ainoa järkytys oli se, että hopean hinta oli pompsahtanut parissa vuodessa melkein kaksinkertaiseksi, huhhuu. Lunastin palasen milliistä hopealevyä ja klöntin loppusumma hipoi taivaita. Onneksi ylimääraiset voi palauttaa.. Muuten budjetti menisi nurin moneen kertaan.
Hannan korujen tapauksessa hopean työstäminen alkoi piirrettyjen kuvioiden sahaamisella. Hannan koruissa sahaamista on paljon, mutta olen aina pitänyt siitä ja olen aika hyvä sahaaja. Kropan sillä hommalla sai kyllä äkkiseltään tehtynä jumiin..
Kuvassa näkyy kultasepän lehtisaha. Saha on kätevä työväline, jolla pääsee sahaamaan hyvinkin pieniä muotoja sahanterän paksuudesta riippuen. Korujen ääriviivat on piirretty paperille, joka on liimattu hopealevylle. Noiden ääriviivojen mukaan minä sitten sahasin kaikki kuviot yksitellen hopealevystä.
Seuraavassa työväiheessa neulaviiloilla viilataan ylimääräiset rosot pois sahausjäljestä ja korun pinnasta hiotaan hiomapapereilla kaikki naarmut pois. Hienolla hiomapaperilla hiomisen jälkeen koru on valmis kiillotettavaksi.
Hannan rannekorun kohdalla kiillotin korua pikaisesti ennen sen muotoonvasarointia ja lopullisen kiillotuksen tein taivutuksen jälkeen. Alla olevassa kuvassa on valmis rannekoru pajalla kuvattuna. Jospa saan vielä joskus otettua siitä(kin) oikeita kuvia.
Rannekoru on siis valmis, mutta muut korut ovat velä kesken. Hiuskoruun pitää vielä juottaa kiinnitysmekanismi paikoilleen ja kaula/olkakorun osiin on juotettava lenkkejä ketjua varten. Juottamisten lisäksi edessä on vielä kiillotusta ja harkitsen korunosien hopeointia. Juotoksien tekeminen ja mahdollinen hopeointi jäivät vielä ensiviikkoon, mutta alla olevassa kuvassa näkyy jo hiuskorulle antamani muoto.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
19 tammikuuta 2013
15 tammikuuta 2013
Hannan vanhojentanssikorut, osa 1: Suunnittelu
Ajattelin käyttää koulun pajatiloja vielä hyväkseni, ennen kuin se potkii minut pihalle. Tein aikaa sitten Veeralle vanhojen tansseihin korun ja olin luvannut tehdä Hannallekin korut, kunhan tanssit alkavat olla ajankohtaiset. Hannan tanssit ovat tosin edessä vasta kahden vuoden päästä, mutta kun en tiedä, että missä vuoden päästä olen, niin teen korut jo nyt (ja samalla sain tehtyä viimeisen rästisuorituksen alta pois...).
Hommahan lähti siitä, että haastattelin Hannaa ja mietimme yhdessä millaisen puvun ja kampauksen Hanna haluaa. Haasteluiden pohjalta keräsin netistä erilaisia kuvia, jotka mielestäni kuvaavat Hannaa ja sitä mitä hän haluaa koruilta. Juttelimme vielä kuvista ja Hanna valitsi niistä parhaiten hänen mielikuvaansa vastaavat kuvat.
Näistä kuvista minä pyöräytin kollaasin, jota koulukielellä kutsutaan tunnelmatauluksi, mielikuvatauluksi tai muotokielitauluksi. Hannan kollaasi oli risteytys tunnelma- ja muotokielitaulua. Seuraavaksi listasin ylös sanoja, joita kollaasista tulee ilmi ja Hanna valitsi taas sanoista parhaiten häntä kuvaavat.
Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.
Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.

Sanat:
(Tummenetulla Hannan valitsemat sanat)
Dynaaminen
Yksinkertainen
Luonnonläheinen
Keveä
Herkkä
Kerroksellinen
Moniulotteinen
Pelkistetty
Raikas
Siro
Ripaus romanttista
Sininen
Vesi
Virtaava
Näyttävä
Leikittelevä
Skandinaavinen
Luonnollinen
Huoleton
Eläväinen
Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.
Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)