15 heinäkuuta 2014

Minut on hyväksytty!

Moikka!

Ei, en ole voittanut Lotossa ja muuttanut Bahamalle, vaikka edellinen viesti ja pitkä blogihiljaisuus niin voisivatkin väittää, vaan jotain parempaa:

Sain juuri tietää, että minut on hyväksytty käsityönopettajan koulutukseen, sekä Savonlinnaan että Helsinkiin!

Nyt vain pitäisi päättää, että kumpaan kaupunkiin lähden opiskelemaan.

Taitaa olla semmoisen positiivisen minikriisin paikka.

12 maaliskuuta 2014

Perusharmaata

Olen ylimääräisellä lomalla kuvataidekoulun apuopen hommasta ainakin tämän viikon ajan. Byrokratia ja kaupungin yt-neuvottelut tulivat sotkemaan ympyröitä, vaikka kaiken piti olla selvää. Potuttaa.

Potutuksen hoitamiseen piti keksiä jotain. Kansalaisopiston harjoittelijana minulla on pari avoimen kudonnan tai -ompelun päivää työsuhde-etuna. Marssinkin eilen iltapäivällä Kansalaisopiston avoimen kudonnan luokkaan ja tiedustelin vapaita kudonnan aikoja tälle viikkolle. Luokasta löytyi yhdet vapaat räsymaton kutomiseen sopivat kangaspuut näin lyhyellä varoitusajalla. Kangaspuiden loimi oli 120cm leveää mustaa puuvillaa. Just passeli siis! Mikä mäihä! 

Kävin eilen hankkimassa kierrätyskuteita Rihmasta, koska en millään olisi ehtinyt leikellä kuteita itse omista lumpuistani. Tai olisihan sitä kerennyt, mutta nukkuakin pitää joskus, ja halusin päästä aloittamaan heti aamusta.


Tuo avoin kudonnan opetus on muuten tehty todella helpoksi! Kävelet sisään, sovit milloin tulet kutomaan, sekä mitä haluat kutoa ja lampsit sovittuna päivänä paikalle. Luokassa sinulla on valmiiksi laitetut kangaspuut ja kaikki roippeet matonkuteita lukuunottamatta. Neuvojakin saa. Niin helppoa!

Tänä aamuna Perusharmaa Räsymatto alkoi siis pikkuhiljaa paukkua kasaan.

 

Kokeilin minä väiliin myös tuommoista siksakkia, kun kangaspuista sellaisen asetukset kerta löytyivät.


Jatkan maton tekemistä huomenna ja varmaan vielä ylihuomennakin. Saas nähdä innostunko kutomaan vielä jonkin toisen maton tämän perusharmaan lisäksi.

09 maaliskuuta 2014

Vilma Noheva

Lisäsin tuohon yläpalkkiin linkin Pinterestiin.


Vilma Noheva on Alter egoni, joka kukkuu öisin netissä, haalii inspiraatiokuvia ja lisäilee niitä Pinterestiin. Neiti Noheva innostuu aivan suunnattomasti kauniisti kuvatuista tee-se-itse kuvasarjoista ja söpöistä eläimistä. Hän haluaisi myös ainakin puutarhan, kanoja, suuren työhuoneen, loputtomasti aikaa ja rahaa, hienosti sisustetun asunnon, käsin ommeltuja vaatteita, täydellisen elämän ja oman siivoojan.

Pinterest on yksi netin monista ideoiden, kuvien sekä linkkien jakamispaikoista. Ajauduin tuonne aikoja sitten ja huomasin, että siellä on aika hyvä säilyttää mieleisiä kuvia yhdessä paikassa. Kuvat saa helposti myös lajiteltua mukaviksi kokonaisuuksiksi eli tauluiksi. Alkuperäiset linkit myös säilyvät kuvien yhteydessä, joten "lähteellekin" on helppo palata.

Mikäli sinua siis kiinnostaa, että minkälainen kuvasto saa minun sydämeni sykkimään, niin tuolta se selviää!

08 maaliskuuta 2014

Kesällä 2013...

...Kasvatin...

  



...Keräsin...




...Söin...




...Festaroin...






... ja värkkäsin kaikenlaista muutakin... 

 




 Kesä oli kiva ja kiireinen.

07 maaliskuuta 2014

Hipsterimaalaus


Sisko tilasi seinäntäytteeksi maalauksen. Eilen tuli sellainen väli, että ehdin maalaamaan loppuun vuosi sitten aloitetun tekeleen.





Taulusta tuli ainakin tarpeeksi hipsteri.

Ja huomasitteko, tein paluun blogiin!

16 syyskuuta 2013

Kutistemuovikoruja Tyttöjen Talolle

Pidin jo keväällä kutistemuovikorupajan Tyttöjen Talolla. Olin varannut mukaani tekemiäni malleja, jouden avulla sain selitettyä millaisia koruja kutistemuovista voi tehdä. Mukanani oli myös muutama kirja joista sai hekea ispiraatiota ja halutessaan myös piirtää läpi mieleisen kuvion.

Pajakerta meni todella mukavasti lähes kaikki sillä kertaa mukana olleet tytöt ja ohjaajatkin taisivat tehdä korut itselleen. Nyt vain harmittaa, että en siinä touhotuksen keskellä saanut otettua yhtäkään valokuvaa tyttöjen hienoista koruista tai siitä kun he tekivät koruja.
Jokusen kuvan sain kuitenkin otettua omista malleistani ja tässä on yksi parhaiten onnistuneista koruista.



Tein tuon sulan siten, että väritin kirkkaan kutistemuovin karhennetus puolen puuväreillä ja sen jälkeen piirsin mustat rajat kiiltävälle puolelle mustalla tussilla. Värittyksen jälkeen kuvio kutistetaan uunissa ja taivutetaan vielä kuumana sopivan kokoisen esineen ympärille. Ääriviivojen ollessa kiiltävällä puolella, syntyy mukavannäköinen efekti, kun värit näkyvät kutistemuovin lävitse.

Kutistemuovi on mielestäni todella mukava materiaali. Korujen tai muiden juttujen tekeminen siitä on helppoa ja kaikki voivat osallistua askarteluun. Sitten kun perusjutut on oppinut voi perusohjeita alkaa soveltamaan ja tekemään omia kokeiluja.

Kuvailin näitä koruja vanhempien luona ja taas Tuisku halusi avustaa kuvaamisessa.

15 syyskuuta 2013

Paluu blogimaailmaan ja äidin lintupaisti

Moi! En minä ole unohtanut tätä blogia!

Tämä kesä teki minulle pienen kepposen ja olen viettänyt kaikki päivät pihalla tai puuhaillen jotain muuta kuin näitä tietokonejuttuja. Aloitin myös työharjoittelun tai mikä lie -kokeilun Elävän Kaupan myyjänä Pikku Pietarin Torikujalla. Ja onhan tänä kesänä tullut tehtyä myös yksi jos toinenkin askartelu ja viritys sekä kasvatuettua jokunen vihannes. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin.

Tämä viikonloppu meni äidin lihapatojen äärellä:



Kuvassa on siis Tämänpäiväinen Ruokamme feat. Isin ja Veljen Metsästämät Elukat ja Äidin ja Isin Kasvimaa sekä Suursyömärit.

Om nom. Missään muualla ei saa yhtä hyvää ruokaa!

ps. Tuossa lautasella kaikki paitsi mausteet (suola, pippuri, hunaja) ja aurajuusto ovat meidän perheen kasvattamia, keräämiä tai tappamia. Ja se on hyvä.