Voi että, miten voikaan ketuttaa asiat jotka ovat kesken, mutta joihin ei itsellä ole enää juurikaan sananvaltaa. Varsinkin, kun on tehnyt kaikkensa, että saisi kerrottua miten Minä Olen Se Paras Valinta Tehtävään.
Olen siis kirjoitellut hakemuksia moniinkin paikkoihin. Ensimmäisenä mielessä on ollut tuo vapaaehtoisprojektien hakurumba. Kirjoitin hienon sähköpostin ja laadin kunnolliset hakemuspaperit, skannasin kaikki todistukset, sekä yritin kirjoittaa kohteliaita lauseita. Nyt minun tehtäväni on vain odottaa vastausta ja mahdollista haastattelukutsua. Jännittää, pyörryttää, vapisuttaa ja hihityttää. Kaikkea sekaisin ja vuorotellen. Tarkastan viiden minuutin välein sähköpostin ja yksinkertaisesti stressaan, että olenko tarpeeksi hyvä hakemaani työhön. Mietin jatkuvasti myös, että JOS ne haluavat edes haastatella minua, niin miten saan ryssittyä koko homman näyttävimmin. Onkohan tämä nyt sitä myönteistä stressiä?
Olen hakenut myös muutamaa työpaikkaa ja myös niiden kohdalla mietin, samoja juttuja kuin tuon vapaaehtoistyöhomman kanssa. Työnhaku on muutenkin jotenkin outoa hommaa: pitäisi osata kehua itseä sopivasti ja keskittyä niihin parhaisiin puoliin. Yritäppä siinä miettiä parhaita puolia, kun peiliinkin katsoisi mieluiten säkki päässä ja pimeässä. Kun on kuitenkin saanut puserrettua sen Voittaja Hakemuksen, niin edes työhaastattelukutsua ei kuulu, puhumattakaan siitä pahoitteluviestistä, joka kertoisi, että joku toinen on saanut paikan. Ihan toivotonta hommaa, sanon minä. Missä on se itsevarma, fiksu ja sanavalmis tyyppi, joka teki töitä niissä edellisissä työpaikoissa silloin ennen?
On tässä asiassa myös sekin puoli, että minä alan tuntea itseni sosiaalipummiksi, jos en ole töissä (tai tee töihin rinnastettavia juttuja). En kuitenkaan ole varma, että olenko vielä valmis "täyspäisten" töihin, vaikka pää alkaa ollakin jo olla kunnossa. Sillä niistähän silloin tämä masennus lähti; liiasta työnteosta, yli-ihmistelystä, täydellisyyden tavoittelusta ja pingottamisesta.
Onneksi on työn alla on näitä muitakin juttuja, joihin voi purkaa turhautumista ja ärsyyntymistä. Yritän siis sosiaalipummailla tyylillä ja kerron muutaman jutun, jotka minulla on nyt kesken tai suunnitelmissa:
Sovitusnukke/torso
Teen jonkin verran vaatteita siskoilleni ja sovitusnukke olisi välillä erittäin hyvä systeemi. Varsinkin, kun siskot ja minä oleskelemme suurimman osan ajasta eri paikkakunnilla. Tein yhden version tällaisesta jesaripohohjaisesta torsosta jo joskus viime talvena siskolle koristeeksi, muuta nyt haluan tehdä itselleni yhden ihan vaatteiden sovitus käyttöön. Parasta on tässä on se, että molemmat siskoni ovat lähes samankokoisia, joten yksi torso riittää tähän käyttöön.
Sellainen oikea sovitus- tai mallinukke olisi aivan mahtava sisustusesine. Minä hankin vielä joskus kokonaisen perheellisen malli- ja sovitusnukkeja seisoskelemaan seinustoille. Mitä rähjäsempiä ja vanhempia (ja pelottavampia) sen parempi!
Kirjontakokeilu
Päätin kokeilla vapaakirjontaa värillisillä langoilla. Tähän nappasin sopivan kokoisen palan jämäkankaista ja mielestäni camokankaan ja romanttisen ruusuaiheen yhdistämisestä tuli hauska kontrasti.
Se tästä kokeilusta on sanottava, että kirjonta on ihan hemmetin hidasta puuhaa. Varsinkin kun täytän kuviota vain yhdellä säikeellä. Tuohon uppoaa vielä aika monta tuntia, vaikka kuvio ei olekaan halkaisijaltaan kuin vajaat viisi senttiä.
Viitta nro: 2
Tämä suunnitelma on luonnosasteella. Viitan päällinen tulee olemaan vihreää puuvilla - pellava sekoitetta ja vuoreksi olen varannut puuvillasamettia. Päälliskankaan hankin ja värjäsin kivemman väriseksi (
alin kangassuikale 23. päivän Muistikirjamaaliskuun tehtävistä) jo viime kuussa ja olen myös valinnut sopivat napit ja muut releet. Tästä on tulossa malliltaan vähän erilainen kuin aikaisemmin
Hannalle vääntämästäni viitasta. Haluan tehdä tämän kuitenkin vasta tuon torson päälle, että saan kauluksesta haluamani mallisen ja sopivan kokoisen Veeralle.
