Eilisen reseptitehtävä sai suupielet kostumaan, mutta se oli samalla niin vaikea. Minä nimittäin en yleensä tee ruokaa ohjeiden pohjalta. Ja jos joskus teenkin, niin poikkean ohjeenvierustoille aika rankasti. Ja on vielä sekin, että jos minä saan jostain inspiraation kokeilla jotain ruokaa, niin minä yleensä teen kokeiluni aika pian (eli heti), enkä haudo tai etsiskele reseptejä erikseen.
No, on minulla kuitenkin pari reseptiä odottamassa, haluaisin nimittäin joskus tehdä kotitekoista ruisleipää ja karjalanpiirakoita alusta asti. Karjalanpiirakoita olen ollut monestikin tekemässä (terveiset kummitädille! :) ), mutta koskaan en vielä ole tehnyt niitä itsekseen. Ruisleivän tekoon ei taas ole vielä ollut sopivaa tilaisuutta, vaikka meillä on äidin kanssa jo pitkään ollut tarkoitus tehdä niitä. Karjalanpiirakoiden tekoon on jo suunnitelma valmiina, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.
Reseptitehtävä sai kuitenkin minut innostumaan ja tein ensimmäistä kertaa vaaleaa leipää itse. Ohjeena minulla oli MeNaisten Vaivaamattoman limpun ohje. Ohjeesta korvasin osan vehnäjauhoista erilaisilla hiutaleilla ja ohrajauhoilla. Leivästä tuli todella hyvää! Rapeakuorista ja mehevää, sekä ohje oli helppo ja yksinkertainen. Seuraavalla kerralla laitan kuitenkin suolaa vain yhden teelusikallisen, sillä puolentoista teelusikallisen leipä oli melko suolaista makuuni.
Tämä pitkä sepustus siis puolustukseksi sille, että en saanut aikaiseksi tämän päivän sivua.. Lisään kuitenkin pari kuvaa tekemästäni käntystä hyvitykseksi. :)
Leivinliinan sisällä on taikinaklöntti kohoamassa ja leivinpaperilla vuorattu pata odottaa esilämmitystä.
Tämännäköinen leipä padasta löytyi paistamisen jälkeen. Kuoreen oli repeillyt hauskoja railoja.
Leipä vietiin käsistä. Hyvä että kerkesi jäähtyä. Kuvasta kiitos äidille.
Tämän päivän Top 10 -listan laatimiseen meinasi mennä koko päivä, sillä halusin laittaa listaan ainakin osan minun mielestäni parhaista, naurattavista tai koskettavista musavideoista. Eksyin sitten YouTuben korvakarkkimestoille ja suomalaisten musavideoiden viidakkoon vähän pedemmäksikin aikaa ja tuloksena syntyi suomalaisten musavideoiden top 10 -lista. Listani videot eivät ole missään järjestyksessä, sillä en osannut arvottaa yhtä videota toista paremmaksi. Eivätkä laulutkaan välttämättä ole bändien parhaita biisejä, mutta parhaita videoita nämä mielestäni ovat.
Näistä linkeistä suoraan YouTubeen. Nauttikaa!
10 maaliskuuta 2013
09 maaliskuuta 2013
Muistikirjamaaliskuu: viesti, rajattomat resurssit, mitä tein viime maaliskuussa ja lainauksia blogeista
Olen taasen puuhaillut Muistikirjamaaliskuun tehtävien parissa.
Viidennen päivän tehtävä kehoitti kirjoittamaan lehdestä leikatuilla kirjaimilla jokin viesti. Mökki ei tarjonnut kovin kummoisia lehtiä leikeltäväksi, mutta onneksi Rukakylästä löytyi ilmaisjakelu nimeltä Nietos. Nietos oli muutenkin miellyttävä yllätys mainoslehtien joukossa, sillä sen taittoon, juttuihin ja ulkonäköön oli selvästi panostettu. Jopa lehden mainokset olivat näyttäviä ja lehteä jaksoi selailla pitempäänkin, vaikka laskettelu ei olekaan kovin lähellä sydäntä. Lehdessä oli myös paljon kivoja kuvia, jotka silppusin talteen.
Viestin keksiminen oli tässä tehtävässä se kinkkisin juttu: tuijottelin seinää pitempäänkin kunnes satuin kuulemaan tuon lauseen radiosta. Se sopi viestiksi paremminkin kuin hyvin. Papukaijamerkki ensimmäiselle, joka kertoo missä yhteydessä tuota käytettiin. ;)
Kuudennen päivän aiheena oli miettiä, että mitä keräilisin tai hamstraisin, jos raha tai tila eivät olisi esteenä. Tehtävä muuntui minun mielessäni sellaiseksi, että jos minä olisin yksinvaltias, oikea diktaattori, ja olisin jo korjannut kaikki ongelmat ja vääryydet maailmasta rajattomilla resursseillani ja viisaudellani ( :D ), niin minä keräisin eläkkeelle jäätyäni näitä asioita.
Listalta löytyvät kokemukset ja maisemat vähän abstraktimpina juttuina, mutta niiden lisäksi haluaisin 'keräillä' ja kasvattaa myös erilaisia kasveja, niin hyötykasveja kuin kukkiakin, hevosia, lampaita ja kanoja. Isot ikkunat liittyvät maisemien näkemiseen ja kokemiseen, niiden kautta luonto pääsee sisälle huoneisiin. Pidän siitä, että ulko ja sisätila tavallaan sekoittuvat isoikkunaisissa taloissa. Talo maailman jokaisessa kolkassa (ja teleportti) olisivat myös kiva juttu.
Seitsemännen päivän tehtävänä oli miettiä, että mitä tein vuosi sitten.
Minun on vastattava kysymykseen, että silloin en tehnyt juuri mitään. Mieleni oli musta ja kehoni melkein masennuksen lamauttama. Vuosi sitten, joskus maaliskuun aikoihin, jotain kuitenkin alkoi tapahtua: Minä heräilin tuon kuilun pohjalla. Aloin toipua. Aloittelin uudestaan opiskeluja ja opinnäytetyön tekemistä. Aurinkoisia päiviä oli aluksi harvassa, olin heikko ja säikky. Aamulla ei tiennyt millainen päivästä tulisi, eikä toipuminen ollut kivaa, se oli ja on raskasta.
Nyt huomaan, että olen muuttunut, kasvanut ja vahvistunut vuoden takaisesta. Päiväni ovat tulleet pikkuhiljaa valoisammiksi. Minun piti ja pitää edelleen opetella joitain asioita alusta, koska Suuri Musta vei ne, mutta ilman tuota aikaa en olisi se mitä olen nyt. On hienoa huomata, että tikkaidenkaan kiipeäminenkään ei ole vielä ohitse. Nyt tikkaiden yläpäätä ei näy, ne yltävät pilviin.
Kahdeksannen päivän tehtävänä oli kerätä lainauksia tänään lukemistani blogeista.
Menin siitä mistä aita on matalin, sillä en keksinyt tähän tehtävään mitään erikoista jujua tai koristelua. Lainaukset kuitenkin kertovat minustakin aika paljon.
Ensimmäisessä lainauksessa mainitaan WÖYH!, jonka tuotoksia minäkin odotan innolla. Wöyh!:n musiikkivideoissa on läsnä jonkinlainen luova hulluus, jota en voi vastustaa.
Toinen lainaus kertoo minun suhtautumiseni turkiksiin ja niiden käyttöön käsitöissä tai tuunailuissa. Kierrätetty turkis on OK, mutta muuten niitä pitäisi välttää.
Kolmas lainaus vain kosketti paljon. (kuka toisi minullekin kukkia ja suklaata?)
Toiseksi viimeinen lainaus on kuin minun suustani otettu, sillä en vierasta "miehisiäkään" työkaluja tai tehtäviä ja olen aika hyvä niissä.
Viimeinen lainaus summaa aika hyvin koko minun elämäni. Suunnittelen asioita valmiiksi, mutta viisveisaan säännöllisesti suunnitelmistani ja joskus joudun manailemaan sitä itsekseni.

06 maaliskuuta 2013
Tuiskuisen hiihtolomapäivän viettoa
Tänään lunta tulee vaakatasossa. Potuttaa. Odottelen parempaa ulkoilusäätä ja virkkailen ajankuluksi. Sain äsken valmiiksi tämän vuoden kolmannen isoäidinneliöpeiton, sen josta kerroin aikaisemmassa postauksessa. Jämälangat vähenivät huomattavasti ja peitolle on saajakin tulossa. Virkkasin neliöt satunnaisessa värijärjestyksessä, yhdistin ne ja reunustin muutamalla kiinteiden silmukoiden kerroksella sekä nirkkoreunuksella. Valmis!
Vaihtelun vuoksi tein kahdesta neliöstä tavallista isommat. Vihreä on mielestäni hyvä väri, koska saajan merkki ei ole vielä tiedossa.
Eilen illalla askartelin Swap-Botin swappia varten kirjanmerkin. Saaja piti vahvoista väreistä ja satuin huomaamaan urheilukerraston paketin fuksian punaisen värin. Laitoin tussit ja vesivärikynät heilumaan ja tässä on tulos. Toivottavasti saaja pitää kirjanmerkistään.
Askartelun alkuun päästyäni tein myös muutaman kirjekuoren paperikasseista. Niistä tuli aika mukavia. Varsinkin Pentikin paperikassista liimailluista yksilöistä. Kirjanmerkki lähtee matkaan tänään Pirkan kassista tehdyssä kirjekuoressa.
Lumisade herkeää vihdoin, taidan lähteä haistelemaan ulkoilumahdollisuuksia.
Ei potuta enää niin paljoa. :)
04 maaliskuuta 2013
Muistikirjamaaliskuu: kevään odotusfiilikset sekä Tarvitsen vs Haluan
Päivitystä Muistikirjamaaliskuun tehtäviin täältä lomailun keskeltä. Kuvat on otettu puolipimeässä semmosella pokkarinrämällä, joten tähän on laitettava paskakuva varoitus!
3.2. tehtävänä oli mietiskellä keväänodotusfiiliksiä. Sain aikaiseksi sekavahkon, melkein esseepituisen tekstin keväästä, sekä plussat ja miinukset listan. Sotkin sekaan kevään värejä, keltaista ja vihrää ja päätin että sivu on valmis. Kuvatessa vihreän värit tosin katosivat jonnekin.
4.2 tehtävänanannossa käskettiin listaamaan asoita joita tarvitsen ja joita haluan. Tämä tehtävä on mielestäni hämäävän yksinkertainen ja laittoi salakavalasti mietiskelemään vakaviakin asioita. Ehkä tamä lomailu kuitenkin vaikuttaa päähän siten, että mitään kovin syvällisiä en jaksanut raapustella, vaan menin (lähes) sieltä missä aita on matalin... Lisäksi sivun sommittelu prakaa pahasti. Siivet tosin onnistuivat mahtavasti.
Tämän loman muistikirjailut on muuten pelastanut tuo ylemmän kuvan alareunassa pilkottava vesisäiliösivellin (tai miksi sitä nyt pitäisi kutsua). Se auttaa kummasti noiden vesiliukoisten kynien levittelyssä näin poikkeusolosuhteissa. Minulla on ikävä askarteluarsenaaliani.
Kävin katselemassa muidenkin Muistikirjamaaliskuuhun osallistuneiden tekemiä sivuja ja oli mukava huomata huinka erilaisia asioita ihmiset noiden tehtävänantojen pohjalta tekevät. Me emme ole samasta muotista, eikä meidän tarvitsekaan olla!

02 maaliskuuta 2013
Muistikirjamaaliskuun ensimmäinen ja toinen päivä
Terhin ja Inarin masinoima Muistikirjamaaliskuu -juttu alkoi eilen. Minä aloitin projektin muokkaamalla tavallista Cansonin A5 kokoista luonnoskirjaa kivemmaksi.
Halusin muistikirjaan kivemman kannen ja kuminauhan pitämään mahdollisesti ryöpsähtävät tehtävät aisoissa ja kansien välissä. Kanteen tuleva kuva on vanhasta Takun jäsenlehdestä, jonka ilmeeseen ihastuin täysillä. Muistikirjan sulkeva kuminauha on peräisin roskiin menneestä tuulipuvun takista. Kierrätys ja uusiokäyttö kunniaan!
Muistikirjan takaosasta tuli tämän näköinen.
Muistikirjani kannesta tuli tämän näköinen. Värittelin kuvaa tusseilla ja tuhrin päälle kuivahtaneilla leimasimilla. Ihan hyvä tuli. Tussailuun olisi ehkä voinut panostaa vähän enemmän..
Varsinainen muistikirjamaaliskuun ensimmäinen tehtävä oli tehdä muistikirjalle kansilehti, josta käy ilmi mikä tämä juttu oikein on.
Minun ensimmäinen sivuni näyttää näyttää tältä.
Tämän päivän tehtävänä oli tehdä esittely itsestä.
Kirjoittelin asoita, jotka mielestäni määrittävät minua jotenkin. Kuin itsestään sivu alkoi kertoa haaveistani ja niistä asioista, joita rakastan. Ehkä tähän tehtävään vaikutti vasta tekemäni 100 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuolemaa -lista.. En tiedä.
Koristelin sivun piirroksilla ja Inktense -puuväreillä. Voi olla, että tulevatkin sivut on tehty tusseilla ja noilla väreillä, sillä olen lähdössä perheen kanssa talvilomalle, enkä viitsi raahata koko askarteluarsenaalia mukanani..
Halusin muistikirjaan kivemman kannen ja kuminauhan pitämään mahdollisesti ryöpsähtävät tehtävät aisoissa ja kansien välissä. Kanteen tuleva kuva on vanhasta Takun jäsenlehdestä, jonka ilmeeseen ihastuin täysillä. Muistikirjan sulkeva kuminauha on peräisin roskiin menneestä tuulipuvun takista. Kierrätys ja uusiokäyttö kunniaan!
Muistikirjan takaosasta tuli tämän näköinen.
Kuminauhan asennusoperaatio menee näin:
- Etsi hukassa oleva kynäveitsi, liima ja muut tykötarpeet. Raivaa pöydältä sopiva kolo askartelujasi varten.
- Kaiverra veitsellä taustapahviin sellaiset reiät, että kuminauha mahtuu juuri ja juuri läpi.
- Kaiverra lehtiön taustapahvin takapuolelle reikien viereen pienet urat kuminauhan päitä varten. Jos möhlit ja saat aikaiseksi isot pitkulaiset reiät, vika ei ole minun, rähmäkäpälä!
- Leikkaa kuminauha sopivan pituiseksi.
- Ota liima (erikeepperityyppinen on kai paras) ja liimaa kuminauhan päät kaivertamiisi uriin, tuhri parille paperinpalalle liimaa ja varmista kuminauhan kiinnitys peittämällä nauhan päät niillä.
- Aseta viritys painon alle/puristukseen ja anna kuivua tarpeeksi kauan.
- Ihaile lopputulosta. Soita äidille ja kehu miten hyvä olet. Täytä muistikirja vapaaseen tahtiin haluamillasi asioilla.
Muistikirjani kannesta tuli tämän näköinen. Värittelin kuvaa tusseilla ja tuhrin päälle kuivahtaneilla leimasimilla. Ihan hyvä tuli. Tussailuun olisi ehkä voinut panostaa vähän enemmän..
Varsinainen muistikirjamaaliskuun ensimmäinen tehtävä oli tehdä muistikirjalle kansilehti, josta käy ilmi mikä tämä juttu oikein on.
Minun ensimmäinen sivuni näyttää näyttää tältä.
Muistikirjamaaliskuun toinen päivä
Kirjoittelin asoita, jotka mielestäni määrittävät minua jotenkin. Kuin itsestään sivu alkoi kertoa haaveistani ja niistä asioista, joita rakastan. Ehkä tähän tehtävään vaikutti vasta tekemäni 100 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuolemaa -lista.. En tiedä.
Koristelin sivun piirroksilla ja Inktense -puuväreillä. Voi olla, että tulevatkin sivut on tehty tusseilla ja noilla väreillä, sillä olen lähdössä perheen kanssa talvilomalle, enkä viitsi raahata koko askarteluarsenaalia mukanani..
28 helmikuuta 2013
Otan osaa Muistikirjamaaliskuu -haasteeseen!
(Banneri Ikomi-blogin Inarin käsialaa.)
Olen hetken seuraillut Hupsistarallaa ja Ikomi -nimisiä blogeja. Näiden blogien kirjoittajat päättivät järjestää yhteisen Muistikirjamaaliskuu haasteen, johon sitten vähän mietittyäni päätin osallistua. Idea tuossa haasteessa on, että Hupsistarallaan ja Ikomin tyypit antavat kuukauden ajan erilaisia kirjoitus- ja koristelutehtäviä, jotka tehdään vihkoon/muistikirjaan. Noita muistikirjan sivuja ja tehtyjä tehtäviä on sitten tarkoitus levitellä blogeissa ja Flickrissä. (Pitäisikö minunkin liittyä Flickriin?)
Otan osaa tähän haasteeseen mielenkiinnolla, sillä nuo bloggarit lupasivat, että heidän laatimistaan tehtävistä puuttuvat usein tällaisissa haasteissa kukkivat "liika tekopirteys sekä yliystävällisyys" ja tehtävät on muutenkin räätälöity sopimaan paremmin suomalaisen jurottajan makuun. Tämä haaste on myös ensimmäinen virallinen päiväkirjaviritelmäni piiiitkään aikaan, joten haastavinta ennenkaikea on se, että jaksanko/viitsinkö tehdä tehtävät koko kuukauden ajan. No, se asia nähdään sitten kuun lopussa.
Huomista ja ensimmäistä tehtävää odotellessa.
23 helmikuuta 2013
Värien sommittelua
Taasen minulla pukkaa uutta virkattua peittoa. Isoäidinneliöt ovat niin mukavia matka ja iltakäsitöitä. Mietin värivaihtoehtoja ja kolusin jämälankavarastoani.
Miltä talvisen metsän värit kuulostavat?
Minusta ainakin hyvältä. Harmaita ja vihreitä sävyjä löytyi jämälangoistani runsaasti, joten ajattelin, että en osta muita värejä, kuin luonnonvalkoista lisää. Katsotaan millainen peito näistä väreistä syntyy.

Tulevaisuuden makustelua ja viikon miesvieras
On ollut taasen viime aikoina kiireitä. Koulun loputtua alkoi työttömän arki ja siihen sisältyy paljon paikasta toiseen juosemista: luukulta A pitää hakea lappu, luukulta B toinen ja ne pitää paluttaa paikan C henkilön lausunnon kanssa paikkaan A tai D.. Ihan hullun hommaa sanon minä. Töitäkin olen hakenut ja kysellyt minkä etuuksien jälistämiseltä kerkeää. Olen myös suunnitellut tulevia ja päättänytkin joitain asioita jo alustavasti. Vielä ei passaa kuitenkaan hehkutella liikaa, mutta eiköhän tästä vuodesta ole tulossa mielenkiintoisin aikoihin!
Konkreettisin ja näkyvin asia josta haluan tänne kirjoitella on se, että olen laatinut listaa asioista, joita elämältäni haluan. Tein siis sellaisen '100 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuolemaa' -listan, johon olen kirjoittanut ylös pieniä ja suuria haaveita ja tavoitteita. Jotkin asiat listalla voivat toteutua vaikka tänään ja toisiin minun pitää tehdä suunnitelmia, säästää rahaa tai valmistautua muuten henkisesti. Ideahan tuossa listassa on se, että sitä mukaa kun jokin asia toteutuu, niin sen tilalle keksitään uusi ja siten listalla on aina ne 100 vielä toteuttamatonta unelmaa valmiina odottamassa.
Kaikista ihaninta tällä viikolla on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut huipputyyppi kylässä. Sisko antoi minulle hoitoon Tuiskun ja voi pojat me ollaan tehty kaikkea hauskaa yhdessä! On käyty koirapuistossa, pitkillä kävelylenkeillä ja lemmikkitarvikeliikkeessä, sekä leikitty ja haukuttu naapureita. Lenkkien jälkeen olen katsellut, kuinka Tuisku nukkuu karvalankamatolla (johon se ihastui) ja kaivanut sen piilottelemia luunkappaleita sohvatyynyjen väleistä. Ai, onko minulla koirakuume? Todellakin!
Loppuun laitan muutaman kuvan Tuiskusta tältä viikolta ja talvelta. On se ihana karvakasa. <3
Noissa kahdessa kuvassa Tuiskulla on päällä "kaupunkitakki". Tein sen viime talvena Tuiskulle mittojen mukaan teddyvuorisesta tekonahasta. Tuiskulla on kylmillä ja tuulisilla keleillä vähän pakko pitää takkia, kun villakoiran turkki ei oikein pidä lämpöä. Kaupunkitakin lisäksi olen ommellut Tuiskulle toppatakin, pari fleecemanttelia ja sadekelin kokopuvun. Näistä koirille tehdyistä ompeluksista olen eniten ylpeä juuri tästä kaupunkitakista, se istuu hyvin ja on kaikenlisäksi supertyylikäs!

| Iso luu purtavana! |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)