Värien sommittelua

Taasen minulla pukkaa uutta virkattua peittoa. Isoäidinneliöt ovat niin mukavia matka ja iltakäsitöitä. Mietin värivaihtoehtoja ja kolusin jämälankavarastoani.

Miltä talvisen metsän värit kuulostavat?

Minusta ainakin hyvältä. Harmaita ja vihreitä sävyjä löytyi jämälangoistani runsaasti, joten ajattelin, että en osta muita värejä, kuin luonnonvalkoista lisää. Katsotaan millainen  peito näistä väreistä syntyy.

Tulevaisuuden makustelua ja viikon miesvieras

On ollut taasen viime aikoina kiireitä. Koulun loputtua alkoi työttömän arki ja siihen sisältyy paljon paikasta toiseen juosemista: luukulta A pitää hakea lappu, luukulta B toinen ja ne pitää paluttaa paikan C henkilön lausunnon kanssa paikkaan A tai D.. Ihan hullun hommaa sanon minä. Töitäkin olen hakenut ja kysellyt minkä etuuksien jälistämiseltä kerkeää. Olen myös suunnitellut tulevia ja päättänytkin joitain asioita jo alustavasti. Vielä ei passaa kuitenkaan hehkutella liikaa, mutta eiköhän tästä vuodesta ole tulossa mielenkiintoisin aikoihin!

Konkreettisin ja näkyvin asia josta haluan tänne kirjoitella on se, että olen laatinut listaa asioista, joita elämältäni haluan. Tein siis sellaisen '100 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuolemaa' -listan, johon olen kirjoittanut ylös pieniä ja suuria haaveita ja tavoitteita. Jotkin asiat listalla voivat toteutua vaikka tänään ja toisiin minun pitää tehdä suunnitelmia, säästää rahaa tai valmistautua muuten henkisesti. Ideahan tuossa listassa on se, että sitä mukaa kun jokin asia toteutuu, niin sen tilalle keksitään uusi ja siten listalla on aina ne 100 vielä toteuttamatonta unelmaa valmiina odottamassa.

Kaikista ihaninta tällä viikolla on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut huipputyyppi kylässä. Sisko antoi minulle hoitoon Tuiskun ja voi pojat me ollaan tehty kaikkea hauskaa yhdessä! On käyty koirapuistossa, pitkillä kävelylenkeillä ja lemmikkitarvikeliikkeessä, sekä leikitty ja haukuttu naapureita. Lenkkien jälkeen olen katsellut, kuinka Tuisku nukkuu karvalankamatolla (johon se ihastui) ja kaivanut sen piilottelemia luunkappaleita sohvatyynyjen väleistä. Ai, onko minulla koirakuume? Todellakin!

Loppuun laitan muutaman kuvan Tuiskusta tältä viikolta ja talvelta. On se ihana karvakasa. <3

Iso luu purtavana!

Noissa kahdessa kuvassa Tuiskulla on päällä "kaupunkitakki". Tein sen viime talvena Tuiskulle mittojen mukaan teddyvuorisesta tekonahasta. Tuiskulla on kylmillä ja tuulisilla keleillä vähän pakko pitää takkia, kun villakoiran turkki ei oikein pidä lämpöä. Kaupunkitakin lisäksi olen ommellut Tuiskulle toppatakin, pari fleecemanttelia ja sadekelin kokopuvun. Näistä koirille tehdyistä ompeluksista olen eniten ylpeä juuri tästä kaupunkitakista, se istuu hyvin ja on kaikenlisäksi supertyylikäs!

"Haloo, talvee on jälellä vielä ainakin kolome kuukautta, elä keuhkoo!"

Kauppoihin on alkanu ilmestyä jo siemeniä, sekä kaikenkarvasia ruukkuja- kasvatussysteemejä. Sillä sekunnilla, kun minä huomasin ne, niin minulla paloivat käämit talveen. Järki koetti kertoa, että 'Haloo, talvee on jälellä vielä ainakin kolome kuukautta, elä keuhkoo!' mutta kuuntelinko minä sitä? En todellakaan, vaan ostin kasan siemenpusseja ja merkkasin kalenteriin kylvöpäivämäriä: Helmi- maaliskuun vaihteessa olisi aika kylvää paprikat ja tomaatit, yrttejä voisi istuttaa periaatteessa jo nyt, mutta ne tarvitsisivat lisävaloa... Eilenkin surffailin netissä ja katselin erilaisia kasvilamppuja, joilla saisin taimet kasvamaan paremmin... Onneksi kengännauhabudjetilla ei suurtehovalaisimia hankita.

Tämä kasvatteluintoilu on minulle oikeastaan melko uusi asia. Tai oikeammin uusvanha asia. Äiskä ja iskä ovat pitäneet kasvimaata lapsuudenkodissani aina kun muistan. Jotenkin he ovat saaneet tartutettua vähän puutarhainnostusta minuunkin, vaikka pentuna inhosin kaikkea sitä kitkemistä, harventamista ja haraamista jota kasvimaan hoitoon liittyi. Ehkä kasvimaan koko oli se suurin ällötys sekä se, että käräytin aina nahkani auringossa, ja sitten oli paha olo.

Nyt kun olen asunut kaupungissa jo jonkin aikaa, kasvatteluinnostus on palannut. Minusta on hienoa seurata kuinka siemenestä kasvaa jokin jännä kasvi. Parin vuoden aikana olenkin esikasvatellut ikkunalaudalla mm. tomaatin- ja paprikantaimia äidin kasvihuoneeseen, sekä auringonkukkia kukkapenkkiin.  Kevään tuloa odotellessa on ihan parasta katsella siemenvalikoimia ja miettiä, että mitähän niistä kokeilisi seuraavana kesänä, mikä menestyy ja mitä ei kannata näillä leveyspiireillä edes koettaa kasvattaa.

Taimien kasvattelun lisäksi kämpässäni kituu nyt nelivuotias siemenestä kasvatettu sitruunapuu, Ikean muraatti (kuolee ihan kohta) ja kolme phaleopsis orkideaa, sekä kolme muumioitunutta kaktusta. Enkä edes jaksa muistaa montako erilaista siemenestä kasvatettua kasvia on vuosien varrella ensin kasvanut ja sitten kuollut..
Ikkunalaudallani on oleillut mm.

• Mango (vanhin yksilö kerkesi kasvaa kolmivuotiaaksi ja noin 40 cm korkeaksi kunnes se kuivahti joululomalla)
• Kiivi (hauska, karvainen köynnöskasvi, joka kasvaa nopeasti jos tykkää paikasta, kuoli koulun pajalla kuivuuteen)
• Bonsai (kuoli äitini hoivissa eräs kesäloma)
• Lihansyöjäkasvi (ei tykännyt koiranraksunpaloista, joita naapurin lapset sille syöttivät)
• Viinirypäle (kirvat tykkäsivät niistä liikaa äidin kasvihuoneessa)
• Karambola (kun karambolaa tökkää, niin sen lehdet vetäytyvät suppuun, väärä kastelu ja liian pieni purkki, juurethan siinä mätänee)
• Litsi, ruohosipuli, erilaisia ituja ja versoja, raeruohoa...

Olisipa jo kevät!

ps. Menin sitten tilaamaan kasvilampun. Kohta ON kevät! :)

Kaksospoikien isoäidinneliöpeitot

Viime vuonna sain kulla, että serkkuni ja hänen miehensä saavat tuplaten perheenlisäystä. Ajattelin, että olisi mukava muistaa serkun poikia vauvan peitoilla. Päätin tehdä perinteiset isoäidinneliöpeitot, sillä minäkin olen isotädiltä sellaisen syntymälahjaksi saanut.

Peittojen lanka on seiskaveikkaa ja ohje on tosiaan se perinteinen ala-asteen kässässä opittu isoäidinneliö. Novitalla oli viimevuonna teemana virkkaus ja tällaisen ohjeen niiden poppoo oli isoäidinneliön virkkaukseen tehnyt.

Noiden neliöiden virkkaus on sellaista sopivaa telkkarin katselu puuhaa. Virkkailin näitä jo joulun pyhinä, mutta ajattelin, että parasta kirjoitella näistä tänne vasta sitten, kun lapset ovat maailmassa ja kaikki on hyvin.

Solmin poikien peitot silkkinauhalla pakettiin ja lisäkoristukseksi kiinnitin paketin päälle viime syksynä vanhasta vetoketjusta ompelemani rintaneulan. Paketti lähtee poikien mummon ja ukin mukana Saksaan serkun pojille. Jospa peitoista on hyötyä ja iloa lahjan saajille.

Vauvojen kasvettua isoksi peitot voi yhdistää isommaksi peitoksi. Sininen reuna vain puretaan ja peitot ommellaan yhteen. Lopuksi purettu reuna virkataan takaisin paikalleen.

Hannan vanhojentanssikorut, Osa 2: Pajailua

Suunnittelun ja luonnostelun jälkeen oli aika juurtua koulun pajalle. Ai että oli mukavaa päästä pitkästä aikaa puuhailemaan hopean kanssa! Ainoa järkytys oli se, että hopean hinta oli pompsahtanut parissa vuodessa melkein kaksinkertaiseksi, huhhuu. Lunastin palasen milliistä hopealevyä ja klöntin loppusumma hipoi taivaita. Onneksi ylimääraiset voi palauttaa.. Muuten budjetti menisi nurin moneen kertaan.

Hannan korujen tapauksessa hopean työstäminen alkoi piirrettyjen kuvioiden sahaamisella. Hannan koruissa sahaamista on paljon, mutta olen aina pitänyt siitä ja olen aika hyvä sahaaja. Kropan sillä hommalla sai kyllä äkkiseltään tehtynä jumiin..

Kuvassa näkyy kultasepän lehtisaha. Saha on kätevä työväline, jolla pääsee sahaamaan hyvinkin pieniä muotoja sahanterän paksuudesta riippuen. Korujen ääriviivat on piirretty paperille, joka on liimattu hopealevylle. Noiden ääriviivojen mukaan minä sitten sahasin kaikki kuviot yksitellen hopealevystä.

 Seuraavassa työväiheessa neulaviiloilla viilataan ylimääräiset rosot pois sahausjäljestä ja korun pinnasta hiotaan hiomapapereilla kaikki naarmut pois. Hienolla hiomapaperilla hiomisen jälkeen koru on valmis kiillotettavaksi.

Hannan rannekorun kohdalla kiillotin korua pikaisesti ennen sen muotoonvasarointia ja lopullisen kiillotuksen tein taivutuksen jälkeen. Alla olevassa kuvassa on valmis rannekoru pajalla kuvattuna. Jospa saan vielä joskus otettua siitä(kin) oikeita kuvia.

 Rannekoru on siis valmis, mutta muut korut ovat velä kesken. Hiuskoruun pitää vielä juottaa kiinnitysmekanismi paikoilleen ja kaula/olkakorun osiin on juotettava lenkkejä ketjua varten. Juottamisten lisäksi edessä on vielä kiillotusta ja harkitsen korunosien hopeointia. Juotoksien tekeminen ja mahdollinen hopeointi jäivät vielä ensiviikkoon, mutta alla olevassa kuvassa näkyy jo hiuskorulle antamani muoto.

Hannan vanhojentanssikorut, osa 1: Suunnittelu

Ajattelin käyttää koulun pajatiloja vielä hyväkseni, ennen kuin se potkii minut pihalle. Tein aikaa sitten Veeralle vanhojen tansseihin korun ja olin luvannut tehdä Hannallekin korut, kunhan tanssit alkavat olla ajankohtaiset. Hannan tanssit ovat tosin edessä vasta kahden vuoden päästä, mutta kun en tiedä, että missä vuoden päästä olen, niin teen korut jo nyt (ja samalla sain tehtyä viimeisen rästisuorituksen alta pois...).

Hommahan lähti siitä, että haastattelin Hannaa ja mietimme yhdessä millaisen puvun ja kampauksen Hanna haluaa. Haasteluiden pohjalta keräsin netistä erilaisia kuvia, jotka mielestäni kuvaavat Hannaa ja sitä mitä hän haluaa koruilta. Juttelimme vielä kuvista ja Hanna valitsi niistä parhaiten hänen mielikuvaansa vastaavat kuvat.

Näistä kuvista minä pyöräytin kollaasin, jota koulukielellä kutsutaan tunnelmatauluksi, mielikuvatauluksi  tai muotokielitauluksi. Hannan kollaasi oli risteytys tunnelma- ja muotokielitaulua. Seuraavaksi listasin ylös sanoja, joita kollaasista tulee ilmi ja Hanna valitsi taas sanoista parhaiten häntä kuvaavat.

Sanat:

(Tummenetulla Hannan valitsemat sanat)

Dynaaminen

Yksinkertainen

Luonnonläheinen

Keveä

Herkkä

Kerroksellinen

Moniulotteinen

Pelkistetty

Raikas

Siro

Ripaus romanttista

Sininen

Vesi

Virtaava

Näyttävä

Leikittelevä

Skandinaavinen

Luonnollinen

Huoleton

Eläväinen

Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.

Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.

Oppari!

Tättärää!
Siellä se vuoden murheenkryyni nyt möllöttää. Netissä. Kaikkien pällisteltävänä.

Hyväminähyvä!

Viimeinkin joululoma!

Olipahan syksy ja alkutalvi, opinnäytetyön kanssa riitti tekemistä, eikä omille jutuille jäänyt juurikaan ylimääräistä aikaa. Tai jos aikaa jäi, se meni koomaillessa ja stressatessa seuraavan viikon deadlineja. Oikein odotin joululomaa ja joulunpyhiä, koska viimeinkin minulla olisi vähän aikaa itselle ja askarteluille.

Kirjoittelin pitkin talvea itselleni muistilistaa kaikesta siitä, mitä en ollut ehtinyt tehdä arkena. Listalta löytyy mm. valokuvaus, ompelu, neulominen ja virkkaus, parin keskeneräisen työn viimeistely, uusien materiaalien kokeilu, blogin kirjoittelu... Kasasin itselleni oikein kunnon keon juttuja, että näin välipäivinäkään ei tarvitsisi kiukutella perheelle tekemisen puutteesta.

Jotakin olen siis saanut aikaiseksi ja toiset jäävät tekemättä, niinkuin aina ennenkin.. Mutta tällaisia asioita olen tehnyt kaiken jouluhössötyksen lomassa ja takia:

Kotiorjailin ja rakentelin aattoa edeltävänä iltana ja aattoaamuna vanhemmille piparitalon. Kokeilin ensimmäistä kertaa pikeerikuorrutusta (royal icing -kuorrute) ja tulos oli aika hyvä. Kuorrute pysyi vitivalkoisena ja kuivui sen verran lujaksi, että pystyin kokoamaan talon ilman sulatettua sokeria.
Sulatettu ja kovettunut sokeri maistuu mielestäni pahalle. Lisäksi olen polttanut itseni sillä leikkiessäni sen verran monta kertaa, että en enää ikinä käytä sitä minkään kokoamiseen. Olen käyttänyt talojen kokoamisen apuna jo monta vuotta nupineuloja, jotka tukevat taloa sokerikuorrutteen kuivumisen ajan, ja kun kuorrute on kovettunut nyppäisen neulat pois. Tulos on yhtä kestävä kuin sulatetun sokerin kanssa, eikä minun tarvitse pelleillä paistinpannujen ja kuuman sokerin kanssa.

Tässä kuvassa en ole vielä ottanut nuppineuloja irti ja koristelukin on kesken.

Sellofaania vaille valmis mökki.

Siskot olivat toivoneet koko syksyn, että ompelisin heille sellaiset viitat, joita esimerkiksi Joulutarinassa (Ihana elokuva!) kylän asukkaat käyttävät talvella. Shoppailin villakangasta ja hurautin aattoillan ja joulupäivän aikana ensimmäisen viittaehdokkaan sinisestä villakankaasta. Hupussa on vuorena kuviollista satiinia ja viitassa tavallista luonnonvalkeaa vuorikangasta. Takaa viitta on hieman pidempi kuin edestä. Viittaa voi käyttää syksyllä takin asemasta ja talvella takin päällä lisälämmikkeenä. Vuorikangas oli vikavalinta, koska se rypistyy pelkästä ajatuksesta, sekä oli kaameaa leikata ja ommella. Hupun vuorikangasta olisi ollut mukava laittaa koko viitan vuoreksi, mutta eipä sitä olut tarpeeksi. Mieleni tekisi vielä kirjoa jotain koristuksia viitan helmaan, mutta saas nähdä...

Kutistemuovilla leikin itseasiassa jo pari viikkoa sitten. Kutistemuovi on aika jännää matskua ja törmäsin siihen ensimmäistä kertaa vasta syksyllä blogiviidakossa harhaillessani. Tilasin eräästä nettikaupasta muutaman arkin, mutta en malttanut odottaa, että lähetys tulee kotia vaan kävin kysymässä askarteluliikkeestä, että onko heillä kyseistä muovia ja olihan heillä. Olisin säästynyt monelta klikkaukselta, jos olisin tormannut askartelukauppaan heti ensimmäisenä, enkä turvautunut googletteluun. Sain nimittäin liikkeestä aivan loistavaa palvelua (niinkuin aina), sekä tarkat ohjeet ja vinkit mitä muovin kanssa kannattaa tehdä ja mitä ei. Kyllä asiantunteva asiakaspalvelu myymälässä voittaa aina nettikaupan, vaikka netistä ostettuna tarvikkeet maksavat vähän vähemmän.


Ylemmässä kuvassa oleva isompi lumikide on vielä kuumentamatonta kutistemuovia. Kuumennettaessa kutistemuovista leikelty lumikide kutistuu ja paksunee pienemmän lumikiteen kokoiseksi ja näköiseksi noin puolentoista millin paksuiseksi valmiiksi koruksi.

Tekemättömien ja keskeneräisten asioiden lista:
Viitan kuvaaminen Hannan tai Veeran päällä, samalla uusi profiilikuva faceen.
Valkean tuolin viimeistelyhionta ja viimeinen maalikerros
Sovitusnuken rakentelu suurin piirtein siskojen kokoisena
Vanhojen korun suunnittelu Hannalle (Koulujuttu)
Parin raportin kirjoittaminen loppuun (Koulujuttu)
Tiedostojen järjestely kovalevyltä (Ikuisuusprojekti)
Kahden isoäidinneliöpeiton virkkaaminen

 Ainoastaan koulujuttujen tekeminen aiheuttaa jonkinlaista ressinpoikasta, kaikkia muita on kiva tehdä, paitsi tietokoneen perkaamista.

Aina näitä postauksia kirjoitellessani minä mietin, että "Miksi ne kuvat pitää ottaa keskellä yötä?" Kai sitä vain on niin innoissaan omista tekemisistään, että ei malta odottaa päivänvaloa.