Kaksospoikien isoäidinneliöpeitot

Viime vuonna sain kulla, että serkkuni ja hänen miehensä saavat tuplaten perheenlisäystä. Ajattelin, että olisi mukava muistaa serkun poikia vauvan peitoilla. Päätin tehdä perinteiset isoäidinneliöpeitot, sillä minäkin olen isotädiltä sellaisen syntymälahjaksi saanut.

Peittojen lanka on seiskaveikkaa ja ohje on tosiaan se perinteinen ala-asteen kässässä opittu isoäidinneliö. Novitalla oli viimevuonna teemana virkkaus ja tällaisen ohjeen niiden poppoo oli isoäidinneliön virkkaukseen tehnyt.

Noiden neliöiden virkkaus on sellaista sopivaa telkkarin katselu puuhaa. Virkkailin näitä jo joulun pyhinä, mutta ajattelin, että parasta kirjoitella näistä tänne vasta sitten, kun lapset ovat maailmassa ja kaikki on hyvin.

Solmin poikien peitot silkkinauhalla pakettiin ja lisäkoristukseksi kiinnitin paketin päälle viime syksynä vanhasta vetoketjusta ompelemani rintaneulan. Paketti lähtee poikien mummon ja ukin mukana Saksaan serkun pojille. Jospa peitoista on hyötyä ja iloa lahjan saajille.

Vauvojen kasvettua isoksi peitot voi yhdistää isommaksi peitoksi. Sininen reuna vain puretaan ja peitot ommellaan yhteen. Lopuksi purettu reuna virkataan takaisin paikalleen.

Hannan vanhojentanssikorut, Osa 2: Pajailua

Suunnittelun ja luonnostelun jälkeen oli aika juurtua koulun pajalle. Ai että oli mukavaa päästä pitkästä aikaa puuhailemaan hopean kanssa! Ainoa järkytys oli se, että hopean hinta oli pompsahtanut parissa vuodessa melkein kaksinkertaiseksi, huhhuu. Lunastin palasen milliistä hopealevyä ja klöntin loppusumma hipoi taivaita. Onneksi ylimääraiset voi palauttaa.. Muuten budjetti menisi nurin moneen kertaan.

Hannan korujen tapauksessa hopean työstäminen alkoi piirrettyjen kuvioiden sahaamisella. Hannan koruissa sahaamista on paljon, mutta olen aina pitänyt siitä ja olen aika hyvä sahaaja. Kropan sillä hommalla sai kyllä äkkiseltään tehtynä jumiin..

Kuvassa näkyy kultasepän lehtisaha. Saha on kätevä työväline, jolla pääsee sahaamaan hyvinkin pieniä muotoja sahanterän paksuudesta riippuen. Korujen ääriviivat on piirretty paperille, joka on liimattu hopealevylle. Noiden ääriviivojen mukaan minä sitten sahasin kaikki kuviot yksitellen hopealevystä.

 Seuraavassa työväiheessa neulaviiloilla viilataan ylimääräiset rosot pois sahausjäljestä ja korun pinnasta hiotaan hiomapapereilla kaikki naarmut pois. Hienolla hiomapaperilla hiomisen jälkeen koru on valmis kiillotettavaksi.

Hannan rannekorun kohdalla kiillotin korua pikaisesti ennen sen muotoonvasarointia ja lopullisen kiillotuksen tein taivutuksen jälkeen. Alla olevassa kuvassa on valmis rannekoru pajalla kuvattuna. Jospa saan vielä joskus otettua siitä(kin) oikeita kuvia.

 Rannekoru on siis valmis, mutta muut korut ovat velä kesken. Hiuskoruun pitää vielä juottaa kiinnitysmekanismi paikoilleen ja kaula/olkakorun osiin on juotettava lenkkejä ketjua varten. Juottamisten lisäksi edessä on vielä kiillotusta ja harkitsen korunosien hopeointia. Juotoksien tekeminen ja mahdollinen hopeointi jäivät vielä ensiviikkoon, mutta alla olevassa kuvassa näkyy jo hiuskorulle antamani muoto.

Hannan vanhojentanssikorut, osa 1: Suunnittelu

Ajattelin käyttää koulun pajatiloja vielä hyväkseni, ennen kuin se potkii minut pihalle. Tein aikaa sitten Veeralle vanhojen tansseihin korun ja olin luvannut tehdä Hannallekin korut, kunhan tanssit alkavat olla ajankohtaiset. Hannan tanssit ovat tosin edessä vasta kahden vuoden päästä, mutta kun en tiedä, että missä vuoden päästä olen, niin teen korut jo nyt (ja samalla sain tehtyä viimeisen rästisuorituksen alta pois...).

Hommahan lähti siitä, että haastattelin Hannaa ja mietimme yhdessä millaisen puvun ja kampauksen Hanna haluaa. Haasteluiden pohjalta keräsin netistä erilaisia kuvia, jotka mielestäni kuvaavat Hannaa ja sitä mitä hän haluaa koruilta. Juttelimme vielä kuvista ja Hanna valitsi niistä parhaiten hänen mielikuvaansa vastaavat kuvat.

Näistä kuvista minä pyöräytin kollaasin, jota koulukielellä kutsutaan tunnelmatauluksi, mielikuvatauluksi  tai muotokielitauluksi. Hannan kollaasi oli risteytys tunnelma- ja muotokielitaulua. Seuraavaksi listasin ylös sanoja, joita kollaasista tulee ilmi ja Hanna valitsi taas sanoista parhaiten häntä kuvaavat.

Sanat:

(Tummenetulla Hannan valitsemat sanat)

Dynaaminen

Yksinkertainen

Luonnonläheinen

Keveä

Herkkä

Kerroksellinen

Moniulotteinen

Pelkistetty

Raikas

Siro

Ripaus romanttista

Sininen

Vesi

Virtaava

Näyttävä

Leikittelevä

Skandinaavinen

Luonnollinen

Huoleton

Eläväinen

Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.

Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.

Oppari!

Tättärää!
Siellä se vuoden murheenkryyni nyt möllöttää. Netissä. Kaikkien pällisteltävänä.

Hyväminähyvä!

Viimeinkin joululoma!

Olipahan syksy ja alkutalvi, opinnäytetyön kanssa riitti tekemistä, eikä omille jutuille jäänyt juurikaan ylimääräistä aikaa. Tai jos aikaa jäi, se meni koomaillessa ja stressatessa seuraavan viikon deadlineja. Oikein odotin joululomaa ja joulunpyhiä, koska viimeinkin minulla olisi vähän aikaa itselle ja askarteluille.

Kirjoittelin pitkin talvea itselleni muistilistaa kaikesta siitä, mitä en ollut ehtinyt tehdä arkena. Listalta löytyy mm. valokuvaus, ompelu, neulominen ja virkkaus, parin keskeneräisen työn viimeistely, uusien materiaalien kokeilu, blogin kirjoittelu... Kasasin itselleni oikein kunnon keon juttuja, että näin välipäivinäkään ei tarvitsisi kiukutella perheelle tekemisen puutteesta.

Jotakin olen siis saanut aikaiseksi ja toiset jäävät tekemättä, niinkuin aina ennenkin.. Mutta tällaisia asioita olen tehnyt kaiken jouluhössötyksen lomassa ja takia:

Kotiorjailin ja rakentelin aattoa edeltävänä iltana ja aattoaamuna vanhemmille piparitalon. Kokeilin ensimmäistä kertaa pikeerikuorrutusta (royal icing -kuorrute) ja tulos oli aika hyvä. Kuorrute pysyi vitivalkoisena ja kuivui sen verran lujaksi, että pystyin kokoamaan talon ilman sulatettua sokeria.
Sulatettu ja kovettunut sokeri maistuu mielestäni pahalle. Lisäksi olen polttanut itseni sillä leikkiessäni sen verran monta kertaa, että en enää ikinä käytä sitä minkään kokoamiseen. Olen käyttänyt talojen kokoamisen apuna jo monta vuotta nupineuloja, jotka tukevat taloa sokerikuorrutteen kuivumisen ajan, ja kun kuorrute on kovettunut nyppäisen neulat pois. Tulos on yhtä kestävä kuin sulatetun sokerin kanssa, eikä minun tarvitse pelleillä paistinpannujen ja kuuman sokerin kanssa.

Tässä kuvassa en ole vielä ottanut nuppineuloja irti ja koristelukin on kesken.

Sellofaania vaille valmis mökki.

Siskot olivat toivoneet koko syksyn, että ompelisin heille sellaiset viitat, joita esimerkiksi Joulutarinassa (Ihana elokuva!) kylän asukkaat käyttävät talvella. Shoppailin villakangasta ja hurautin aattoillan ja joulupäivän aikana ensimmäisen viittaehdokkaan sinisestä villakankaasta. Hupussa on vuorena kuviollista satiinia ja viitassa tavallista luonnonvalkeaa vuorikangasta. Takaa viitta on hieman pidempi kuin edestä. Viittaa voi käyttää syksyllä takin asemasta ja talvella takin päällä lisälämmikkeenä. Vuorikangas oli vikavalinta, koska se rypistyy pelkästä ajatuksesta, sekä oli kaameaa leikata ja ommella. Hupun vuorikangasta olisi ollut mukava laittaa koko viitan vuoreksi, mutta eipä sitä olut tarpeeksi. Mieleni tekisi vielä kirjoa jotain koristuksia viitan helmaan, mutta saas nähdä...

Kutistemuovilla leikin itseasiassa jo pari viikkoa sitten. Kutistemuovi on aika jännää matskua ja törmäsin siihen ensimmäistä kertaa vasta syksyllä blogiviidakossa harhaillessani. Tilasin eräästä nettikaupasta muutaman arkin, mutta en malttanut odottaa, että lähetys tulee kotia vaan kävin kysymässä askarteluliikkeestä, että onko heillä kyseistä muovia ja olihan heillä. Olisin säästynyt monelta klikkaukselta, jos olisin tormannut askartelukauppaan heti ensimmäisenä, enkä turvautunut googletteluun. Sain nimittäin liikkeestä aivan loistavaa palvelua (niinkuin aina), sekä tarkat ohjeet ja vinkit mitä muovin kanssa kannattaa tehdä ja mitä ei. Kyllä asiantunteva asiakaspalvelu myymälässä voittaa aina nettikaupan, vaikka netistä ostettuna tarvikkeet maksavat vähän vähemmän.


Ylemmässä kuvassa oleva isompi lumikide on vielä kuumentamatonta kutistemuovia. Kuumennettaessa kutistemuovista leikelty lumikide kutistuu ja paksunee pienemmän lumikiteen kokoiseksi ja näköiseksi noin puolentoista millin paksuiseksi valmiiksi koruksi.

Tekemättömien ja keskeneräisten asioiden lista:
Viitan kuvaaminen Hannan tai Veeran päällä, samalla uusi profiilikuva faceen.
Valkean tuolin viimeistelyhionta ja viimeinen maalikerros
Sovitusnuken rakentelu suurin piirtein siskojen kokoisena
Vanhojen korun suunnittelu Hannalle (Koulujuttu)
Parin raportin kirjoittaminen loppuun (Koulujuttu)
Tiedostojen järjestely kovalevyltä (Ikuisuusprojekti)
Kahden isoäidinneliöpeiton virkkaaminen

 Ainoastaan koulujuttujen tekeminen aiheuttaa jonkinlaista ressinpoikasta, kaikkia muita on kiva tehdä, paitsi tietokoneen perkaamista.

Aina näitä postauksia kirjoitellessani minä mietin, että "Miksi ne kuvat pitää ottaa keskellä yötä?" Kai sitä vain on niin innoissaan omista tekemisistään, että ei malta odottaa päivänvaloa.

Tapahtui päivänä muutamana...

... Tai useampanakin. 

(Kuvat aukeavat isommaksi klikkaamalla.)

 

Monitoimikaulaliina

Huh, tuo oppari vie minulta vielä hengen. Pitääkin olla niin perfektionisti. Onneksi siitä ei ole enää paljoa jäljellä ja osaan heittäytyä välillä näitten "terapia" käsitöiden pariin. 

Tällä kertaa rojekti lähti liikenteeseen siitä, että hypistelin lankakaupassa mukavan tuntuista villasilkkilankaa, jonka väri oli valloittava fuksian punainen. Jo kaupassa kuvittelin kuinka langasta tulee pitsineuletta ja pitsineuleesta pehmeä kaulaliina..

Kotiin päästyäni katselin sopivan neulemallin Novitan lehdestä ja kilkuttelin pätkän pitsineuletta. Ensin ajattelin tehdä sellaisen tuubihuivin, mutta neulesta olisi silloin tullut aika ohut. Päätin lisätä neuleeseen trikoota lämmikkeeksi ja samalla saisin pitsineuleen taustalle kontrastivärin, josta se erottuisi paremmin. Blingblingistä pitävä mieleni halusi vielä lisätä huiviin nappeja joiden avulla kaulaliinaa voisi pitää eri tavoin.

Tuommoisilla piirroksilla minä  ideoita selvennän itselleni. Luonnoksia piirustuu kuittien kääntöpuolelle aina silloin tällöin, eikä ne tuon kummosempia ole, jos siis tulevat vain omaan käyttöön. Jos muille teen asioita, ja ideaa pitää selventää, niin silloin saatan jopa turvautua tulostuspaperiin tai vihkoon ja lyijäriin.. :)

Osan napeista tongin nappikaupan kymmenen sentin lootasta, osa on erilaisista projekteista ylijääneitä ja loput olen irroittanut vanhoista vaatteista. Ajattelin, että kaikkien pitäisi olla mahdollisimman erilaisia, mutta kuitenkin niistä pitäisi löytyä hopean tai kullan väriä, että ne sopivat yhteen.

Ostin 60cm pätkän trikoota ja neuloin pitsineuleen sen leveyteen (n. 145cm)  sopivaksi. Leveyttä huiville tuli noin 50cm, huivin reunoissa trikoo on noin viiden sentin matkalta kaksinkerroin. Ompelin neuleen ja trikoon yhteen, jonka jälkeen systeemiä pääsi sovittamaan. Tässä vaiheessa tajusin, että huivi olisi saanut olla ainakin 30cm pitempi, nyt se ei yllä kunnolla kahdesti kaulan ympäri, jonka suunnittelin olevan huivin "normaali" pitotapa. No, seuraavalla kerralla tiedän sitten ostaa enemmän trikoota, lanka kun olisi riittänyt pitempäänkin huiviin.

(En ymmärrä miksi noita kuvia pitää räpsiä joskus yöllä puolipimeässa, kun myöhemmin niitä joutuu säätämään ja vääntämään, eikä niistä siltikään tule hyviä.. Pääsis vähemmällä, kun luottais luonnonvaloon.)

Pitäisi vielä saada aikaiseksi nappien sommittelu ja niitä vastaavien napinläpien tekeminen. Huivista on minusta tulossa niin kiva, että haluaisin ottaa siitä vielä muotikuvankin, jahka kerkeän, ja jaksan, ja jos joku suostuu malliksi..

Lohikäärme ja muita ompeluksia

Viimeaikoina olen pitänyt matalaa profiilia tämän blogin kanssa. Oppari on ollut ensimmäisenä mielessä, joten en ole ehtinyt päivittelemään tekemisiäni.
Jotain olen kuitenkin puuhaillut ompelukoneen kanssa: hurauttanut yhdet verhot, sekä tehnyt pieniä tarpellisia ja ei-niin-tarpeellisia juttuja ylijäämäkankaista.

Uusimpana terapiatyönä pyöräytin lohikäärmeen. En tiedä miksi sellaisen halusin tehdä, mutta aika ihana kaveri kangaspaloista tuli. Henrik Hopeasiiveksi hänet nimesin. Siivissä on tukena paksuista varrastikuista ja jesarista tehdyt luut ja nivelet. Silmät on kirjottu tavallisella ompelulangalla ja sisuksina on tyynyn täyte. Lohikäärmeestä aika iso osa siitä tuli ommeltua käsin.
Kaikista parhaiten minusta onnistuivat Henrikin koivet, niistä tuli supersöpöt!


Nyt Henrikille pitäisi vain löytää hyvä koti. Mieluiten sellainen, jossa se pääsisi myös leikkimään.

Minulla on ollut pitemmän aikaa tarkoituksena tehdä muutama vuorellinen säilytyspussi keskeneräisiä käsitöitä varten. Niihin käytin kankaiden jämäpaloja, joita jostain syystä aina kertyy.. Ruusukangas on Veeran penkkaripuvun hamekangasta, harmaasta lehtikankaasta tein jonkun mekon, maastokuvioisesta tuli Tuiskulle toppahaalari... Tämäkin juttu lähti käsistä ja nyt olen vääntänyt noita pussukoita eri kokoisina jo aika monta. Teenköhän minä tässä jo tietämättäni joululahjoja? ;)

Tuisku halusi välttämättä auttaa pussukoiden valokuvaamisessa.

Nuo neulepuikkojen säilytysjutut ovat käteviä, puikot pysyvät tallessa, eikä silmukatkaan karkaile keskeneräisestä työstä. Eikä tekemiseen kulu paljoa aikaa eikä tarvikkeita. Kaksikymmentä senttiä pitkien puikkojen suojaan menee riekale kangasta ja noin 18 cm puolitoista senttiä leveää kuminauhaa.

Hannan huoneeseen surautin ihan tavalliset pitkät verhot.