20 tammikuuta 2013

Kaksospoikien isoäidinneliöpeitot

Viime vuonna sain kulla, että serkkuni ja hänen miehensä saavat tuplaten perheenlisäystä. Ajattelin, että olisi mukava muistaa serkun poikia vauvan peitoilla. Päätin tehdä perinteiset isoäidinneliöpeitot, sillä minäkin olen isotädiltä sellaisen syntymälahjaksi saanut.

Peittojen lanka on seiskaveikkaa ja ohje on tosiaan se perinteinen ala-asteen kässässä opittu isoäidinneliö. Novitalla oli viimevuonna teemana virkkaus ja tällaisen ohjeen niiden poppoo oli isoäidinneliön virkkaukseen tehnyt.


Noiden neliöiden virkkaus on sellaista sopivaa telkkarin katselu puuhaa. Virkkailin näitä jo joulun pyhinä, mutta ajattelin, että parasta kirjoitella näistä tänne vasta sitten, kun lapset ovat maailmassa ja kaikki on hyvin.

Solmin poikien peitot silkkinauhalla pakettiin ja lisäkoristukseksi kiinnitin paketin päälle viime syksynä vanhasta vetoketjusta ompelemani rintaneulan. Paketti lähtee poikien mummon ja ukin mukana Saksaan serkun pojille. Jospa peitoista on hyötyä ja iloa lahjan saajille.

Vauvojen kasvettua isoksi peitot voi yhdistää isommaksi peitoksi. Sininen reuna vain puretaan ja peitot ommellaan yhteen. Lopuksi purettu reuna virkataan takaisin paikalleen.


12 kommenttia:

  1. What a beautiful blanket! I love crocheting - I'm currently making an enormous mohair granny square blanket with my mum (we each make squares in our different cities). Yours is so neat and in lovely colours! I like the edging you used. The zip bow is lovely too - great idea!
    Loved stopping by, I'm following now too!
    Tara x
    P.s. come see my blanket if you fancy! www.sewgorgeous.blogspot.co.uk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment Tara. Hopefully you and your mum will get your blanket ready some day. These blankets were so small that the making didn't last long. :) Zip bow is actually a brooch and unfortunately the original idea is not mine. Forexample Globe Hope makes similar kind of brooches from recycled zips.
      http://www.globehope.com/en/products/korut/armas.html?___from_store=fi

      Poista
  2. Your blog is really amazing, I got to read a few of your posts, and I really enjoyed seeing all those pictures :)
    lefroggy
    QUICK Follow my Blog swap! #1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you lefroggy! Did you use Google translator?

      Poista
  3. This blanket is beautiful. I'm sure your family will appreciate this heirloom piece.

    Katrina Alana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Katrina. I hope that my cousin's sons like them too.

      Poista
  4. There is a lot of nice things in your blog!
    I'm your new follower via GFC ;)

    Kalise
    QUICK Follow my Blog swap! #1

    VastaaPoista
  5. You have an amazing talent, thank you for sharing it with us!
    Really beautiful creation :)


    xoxo yannak from swap-bot!
    http://asoftspotfor.blogspot.co.il/

    VastaaPoista
  6. I wish I knew what this blog said!! What language is this? Anyway, sorry that I am late with this, i lost my internet connection for a few days!
    Swap-bot: JessLynne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment. The language is Finnish. My English skills are not (yet..) so good that I could write these posts in English. :)

      Poista