26 lokakuuta 2012

Lohikäärme ja muita ompeluksia

Viimeaikoina olen pitänyt matalaa profiilia tämän blogin kanssa. Oppari on ollut ensimmäisenä mielessä, joten en ole ehtinyt päivittelemään tekemisiäni.
Jotain olen kuitenkin puuhaillut ompelukoneen kanssa: hurauttanut yhdet verhot, sekä tehnyt pieniä tarpellisia ja ei-niin-tarpeellisia juttuja ylijäämäkankaista.


Uusimpana terapiatyönä pyöräytin lohikäärmeen. En tiedä miksi sellaisen halusin tehdä, mutta aika ihana kaveri kangaspaloista tuli. Henrik Hopeasiiveksi hänet nimesin. Siivissä on tukena paksuista varrastikuista ja jesarista tehdyt luut ja nivelet. Silmät on kirjottu tavallisella ompelulangalla ja sisuksina on tyynyn täyte. Lohikäärmeestä aika iso osa siitä tuli ommeltua käsin.
Kaikista parhaiten minusta onnistuivat Henrikin koivet, niistä tuli supersöpöt!


Nyt Henrikille pitäisi vain löytää hyvä koti. Mieluiten sellainen, jossa se pääsisi myös leikkimään.





Minulla on ollut pitemmän aikaa tarkoituksena tehdä muutama vuorellinen säilytyspussi keskeneräisiä käsitöitä varten. Niihin käytin kankaiden jämäpaloja, joita jostain syystä aina kertyy.. Ruusukangas on Veeran penkkaripuvun hamekangasta, harmaasta lehtikankaasta tein jonkun mekon, maastokuvioisesta tuli Tuiskulle toppahaalari... Tämäkin juttu lähti käsistä ja nyt olen vääntänyt noita pussukoita eri kokoisina jo aika monta. Teenköhän minä tässä jo tietämättäni joululahjoja? ;)


Tuisku halusi välttämättä auttaa pussukoiden valokuvaamisessa.


Nuo neulepuikkojen säilytysjutut ovat käteviä, puikot pysyvät tallessa, eikä silmukatkaan karkaile keskeneräisestä työstä. Eikä tekemiseen kulu paljoa aikaa eikä tarvikkeita. Kaksikymmentä senttiä pitkien puikkojen suojaan menee riekale kangasta ja noin 18 cm puolitoista senttiä leveää kuminauhaa.


Hannan huoneeseen surautin ihan tavalliset pitkät verhot.