15 tammikuuta 2013

Hannan vanhojentanssikorut, osa 1: Suunnittelu

Ajattelin käyttää koulun pajatiloja vielä hyväkseni, ennen kuin se potkii minut pihalle. Tein aikaa sitten Veeralle vanhojen tansseihin korun ja olin luvannut tehdä Hannallekin korut, kunhan tanssit alkavat olla ajankohtaiset. Hannan tanssit ovat tosin edessä vasta kahden vuoden päästä, mutta kun en tiedä, että missä vuoden päästä olen, niin teen korut jo nyt (ja samalla sain tehtyä viimeisen rästisuorituksen alta pois...).

Hommahan lähti siitä, että haastattelin Hannaa ja mietimme yhdessä millaisen puvun ja kampauksen Hanna haluaa. Haasteluiden pohjalta keräsin netistä erilaisia kuvia, jotka mielestäni kuvaavat Hannaa ja sitä mitä hän haluaa koruilta. Juttelimme vielä kuvista ja Hanna valitsi niistä parhaiten hänen mielikuvaansa vastaavat kuvat.



Näistä kuvista minä pyöräytin kollaasin, jota koulukielellä kutsutaan tunnelmatauluksi, mielikuvatauluksi  tai muotokielitauluksi. Hannan kollaasi oli risteytys tunnelma- ja muotokielitaulua. Seuraavaksi listasin ylös sanoja, joita kollaasista tulee ilmi ja Hanna valitsi taas sanoista parhaiten häntä kuvaavat.

Sanat:
(Tummenetulla Hannan valitsemat sanat)


Dynaaminen
Yksinkertainen
Luonnonläheinen
Keveä
Herkkä
Kerroksellinen
Moniulotteinen
Pelkistetty
Raikas
Siro
Ripaus romanttista
Sininen
Vesi
Virtaava
Näyttävä
Leikittelevä
Skandinaavinen
Luonnollinen
Huoleton
Eläväinen


Sanojen ja kollaasin pohjalta piirtelin luonnoksia ja niitä katsottiin Hannan kanssa ja valittiin jatkoon menevät ideat. Alla muutama luonnoksista.




Lopulta päädyimme siihen, että teen Hannalle hopeasta hiuskorun, rannekorun ja olka/kaulakorun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti