Tähän aikaan vuodesta käsityöintoilijan sormet alkavat syyhytä. Lankaosastolla läntee mopo lapasista ja mukaan tarttuu kerä poikineen. Muistanko omistavani jo ennestään jätesäkillisen erilaisia lankoja? E-en. Uusia keriä on ihan pakko saada. Mukaan tarttuu myös käsityölehti, jonka ohjeita en ikinä noudata, mutta onhan sen kuvia kiva katsella. Neulepuikkoja alkaa löytyä sohvatyynyjen väleistä ja vihkojen reunoihin piirustuu epämääräisiä hieroglyfejä, muka ohjeita.
Kohta sohvannurkasta alkaa kuulua vaimeaa kilinää. Syksy on pian täällä.
Nyt alkoi siis minun neulomisvuodenaikani, tarkastin lankavarastoni, etsin sukkapuikkoni ja pinosin keskeneräiset tekemiset. Syksyn ja talven mukavinta tekemistä on mielestäni neulominen. Sormilla on tekemistä ja ajatus lentää, tai jos ei viitsi miettiä syntyjä syviä, niin telkun katsominekin onnistuu neulomisen ohessa.
Aloitin neulomisen ihan tavallisista lapasista. Normilapaset ovat sellainen mukava lämmittelytyö ennen mutkikkaampia virityksiä. Sormet vertyvät ja käsialan saa taas kohdalleen kesätauon jäljiltä.
Viime vuonna neuloin viitisentoista paria kirjoneulelapasia, joista osa päätyi lahjoiksi perheelle ja kavereille, osa mujuaa vielä laatikossa kotia vailla. Noiden kirjoneuleversioiden tekeminen on siitä kivaa, että niissä on jotain haastetta, eikä sileään neuleeseen kyllästymistä tule niin helposti.
Joissain asioissa olen hieman kärsimätön: toisen parin neulominen sukkiin tai lapasiin tympii. Miksi ihmisellä on kaksi paria suurinpiirten samankokoisia raajoja? Tylsää. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti