06 maaliskuuta 2013

Tuiskuisen hiihtolomapäivän viettoa


Tänään lunta tulee vaakatasossa. Potuttaa. Odottelen parempaa ulkoilusäätä ja virkkailen ajankuluksi. Sain äsken valmiiksi tämän vuoden kolmannen isoäidinneliöpeiton, sen josta kerroin aikaisemmassa postauksessa. Jämälangat vähenivät huomattavasti ja peitolle on saajakin tulossa. Virkkasin neliöt satunnaisessa värijärjestyksessä, yhdistin ne ja reunustin muutamalla kiinteiden silmukoiden kerroksella sekä nirkkoreunuksella. Valmis!

Vaihtelun vuoksi tein kahdesta neliöstä tavallista isommat. Vihreä on mielestäni hyvä väri, koska saajan merkki ei ole vielä tiedossa.

Eilen illalla askartelin Swap-Botin swappia varten kirjanmerkin. Saaja piti vahvoista väreistä ja satuin huomaamaan urheilukerraston paketin fuksian punaisen värin. Laitoin tussit ja vesivärikynät heilumaan ja tässä on tulos. Toivottavasti saaja pitää kirjanmerkistään.


Askartelun alkuun päästyäni tein myös muutaman kirjekuoren paperikasseista. Niistä tuli aika mukavia. Varsinkin Pentikin paperikassista liimailluista yksilöistä. Kirjanmerkki lähtee matkaan tänään Pirkan kassista tehdyssä kirjekuoressa.


Lumisade herkeää vihdoin, taidan lähteä haistelemaan ulkoilumahdollisuuksia.

Ei potuta enää niin paljoa. :)

2 kommenttia:

  1. Hieno peitto ja kiva idea nuo suuremmat neliöt tuolla seassa. Blogissasi näyttää olevan muutenkin kaikkea kiinnostavaa. Pitääkin tutkailla tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kiljunen. Tutkaile ja lueskele kaikessa rauhassa!

      Poista