09 maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuu: viesti, rajattomat resurssit, mitä tein viime maaliskuussa ja lainauksia blogeista

Olen taasen puuhaillut Muistikirjamaaliskuun tehtävien parissa.

Viidennen päivän tehtävä kehoitti kirjoittamaan lehdestä leikatuilla kirjaimilla jokin viesti. Mökki ei tarjonnut kovin kummoisia lehtiä leikeltäväksi, mutta onneksi Rukakylästä löytyi ilmaisjakelu nimeltä Nietos. Nietos oli muutenkin miellyttävä yllätys mainoslehtien joukossa, sillä sen taittoon, juttuihin ja ulkonäköön oli selvästi panostettu. Jopa lehden mainokset olivat näyttäviä ja lehteä jaksoi selailla pitempäänkin, vaikka laskettelu ei olekaan kovin lähellä sydäntä. Lehdessä oli myös paljon kivoja kuvia, jotka silppusin talteen.

Viestin keksiminen oli tässä tehtävässä se kinkkisin juttu: tuijottelin seinää pitempäänkin kunnes satuin kuulemaan tuon lauseen radiosta. Se sopi viestiksi paremminkin kuin hyvin.  Papukaijamerkki ensimmäiselle, joka kertoo missä yhteydessä tuota käytettiin. ;)


Kuudennen päivän aiheena oli miettiä, että mitä keräilisin tai hamstraisin, jos raha tai tila eivät olisi esteenä. Tehtävä muuntui minun mielessäni sellaiseksi, että jos minä olisin yksinvaltias, oikea diktaattori, ja olisin jo korjannut kaikki ongelmat ja vääryydet maailmasta rajattomilla resursseillani ja viisaudellani ( :D ), niin minä keräisin eläkkeelle jäätyäni näitä asioita.


Listalta löytyvät kokemukset ja maisemat vähän abstraktimpina juttuina, mutta niiden lisäksi haluaisin 'keräillä' ja kasvattaa myös erilaisia kasveja, niin hyötykasveja kuin kukkiakin, hevosia, lampaita ja kanoja. Isot ikkunat liittyvät maisemien näkemiseen ja kokemiseen, niiden kautta luonto pääsee sisälle huoneisiin. Pidän siitä, että ulko ja sisätila tavallaan sekoittuvat isoikkunaisissa taloissa. Talo maailman jokaisessa kolkassa (ja teleportti) olisivat myös kiva juttu.

Seitsemännen päivän tehtävänä oli miettiä, että mitä tein vuosi sitten.


Minun on vastattava kysymykseen, että silloin en tehnyt juuri mitään. Mieleni oli musta ja kehoni melkein masennuksen lamauttama. Vuosi sitten, joskus maaliskuun aikoihin, jotain kuitenkin alkoi tapahtua: Minä heräilin tuon kuilun pohjalla. Aloin toipua. Aloittelin uudestaan opiskeluja ja opinnäytetyön tekemistä. Aurinkoisia päiviä oli aluksi harvassa, olin heikko ja säikky. Aamulla ei tiennyt millainen päivästä tulisi, eikä toipuminen ollut kivaa, se oli ja on raskasta.
Nyt huomaan, että olen muuttunut, kasvanut ja vahvistunut vuoden takaisesta. Päiväni ovat tulleet pikkuhiljaa valoisammiksi. Minun piti ja pitää edelleen opetella joitain asioita alusta, koska Suuri Musta vei ne, mutta ilman tuota aikaa en olisi se mitä olen nyt. On hienoa huomata, että tikkaidenkaan kiipeäminenkään ei ole vielä ohitse. Nyt tikkaiden yläpäätä ei näy, ne yltävät pilviin.


Kahdeksannen päivän tehtävänä oli kerätä lainauksia tänään lukemistani blogeista.


Menin siitä mistä aita on matalin, sillä en keksinyt tähän tehtävään mitään erikoista jujua tai koristelua. Lainaukset kuitenkin kertovat minustakin aika paljon.
Ensimmäisessä lainauksessa mainitaan WÖYH!, jonka tuotoksia minäkin odotan innolla. Wöyh!:n musiikkivideoissa on läsnä jonkinlainen luova hulluus, jota en voi vastustaa.
Toinen lainaus kertoo minun suhtautumiseni turkiksiin ja niiden käyttöön käsitöissä tai tuunailuissa. Kierrätetty turkis on OK, mutta muuten niitä pitäisi välttää.
Kolmas lainaus vain kosketti paljon. (kuka toisi minullekin kukkia ja suklaata?)
Toiseksi viimeinen lainaus on kuin minun suustani otettu, sillä  en vierasta "miehisiäkään" työkaluja tai tehtäviä ja olen aika hyvä niissä.
Viimeinen lainaus summaa aika hyvin koko minun elämäni. Suunnittelen asioita valmiiksi, mutta viisveisaan säännöllisesti suunnitelmistani ja joskus joudun manailemaan sitä itsekseni.

10 kommenttia:

  1. Hyvännäköistä jälkeä ja varsinkin nuo piirrokset on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista mysteerinen L.

      Poista
    2. Hupsis. Huomasin eilen, että olenkin vielä mysteerisempi kuin alunperin kuvittelin olevani, koska profiilini on suljettu, ja olen yrittänyt avata sitä niin että askartelublogi näkyisi, mutta yhden menneen projektin blogi ei välttämättä näkyisi kaikille. Lopputulos: Ei näy vieläkään mitään kenellekään. No, ehkä se tästä pikkuhiljaa.

      Poista
    3. Heh, täällä netissä kaikki saavat minun puolestani olla niin mystisiä, kuin haluavat.. ;) Mutta auta ermias, jos meinaa itse säädellä mikä näkyy kenellekin ja milloin, niin sitten meneekin hankalaksi.. ;)

      Poista
  2. Itsellä oli aika samanlaisia ajatuksia tuon oman 7. päivän suhteen! Hyvin oot saanut vangittua sen lähes toivottoman olon, kun tietää että ylös on pitkä matka, mutta että joka askeleella se valo sieltä kuitenkin lähestyy. Todella hienoja nää muutkin sivut! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppu, isot kiitokset kommentista. Valoa kohti mennään!

      Taitaa tästä masenuksesta olla monella samanlaisia kokemuksia. Vertaistuki ja muiden kokemusten ja tunteiden kuuleminen on ollut minulle se tärkein parantaja. Sen takia olen päättänyt olla avoin myös omasta taustastani. En huutele sairaudestani kaikille, eikä se ole esillä, mutta jos joku kysyy tai jos aihe tulee vastaan, en myöskään enää piilottele sitä. Sain "iloisen ja terveen" näyttelemisestä tarpeeksi ennen loppuunpalamistani.

      Poista
  3. Nuo piirretyt sivut ovat kyllä tosi hienoja. Tosin pidän kyllä tuosta viimeisestäkin, kaikessa pelkistyneisyydessään.

    VastaaPoista
  4. HIenoja sivuja. Olin itsekin masentunut vuosi sitten, jolloin jopa työpaikan vaihto oli mielessä...Hienoa, että olet päässyt eteenpäin, kuten minäkin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tämä elämä kuljettaa, vaikka siihen ei aina uskoisikaan. Kiitos kommentista Täti Punainen!

      Poista